sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Näkymättömiä töitä

Tämän viikon tunnari kuuluu seuraavasti:  "Tee töitä apinan raivolla - tulosta ei huomaa kukaan."
Joka ilta täällä on menty perälisto pitkänä kymmeneen asti, saunottu,  ja syöty yhdentoista aikaan (meillä aamiainen ei ole päivän tärkein ateria, vaan se, jonka ylipäätään eteensä jossain vaiheessa saa). Silti täällä näyttää siltä, niin kuin ei olisi tehty yhtikäs mitään. Saattais jopa alkaa potuttaa, jollei tietäisi, mihin on aikansa ja energiansa tuhlannut.

Operaatio pajukko jatkuu ja jatkuu. Ulkopuolisen silmin meillä on ihan normaalin näköiset laitumet, mutta siinä vaiheessa kun sieltä on raivannut, raahannut kasaan ja polttanut röykkiöittäin puskaa, osaa arvostaa ilmestynyttä lisätilaa. Tänään uutta laidunta ilmestyi kolmasosahehtaari. Alkutilanne ojan raivauksen osalta näyttää tältä ( joo, on mulla shortsit myös)...





... mutta lopussa seisoo kiitos. Tammat päästettiin uudelle tilukselleen iltahämärissä, eikä ne reppanat osaa päättää enää ollenkaan, mistä kohtaa syöminen olisi paras aloittaa.



Laidunprojektin lisäksi talli on siivottu talven jäljiltä ja karsinat tyhjennetty desifinointia varten. Mietin jo, että mitäköhän ihmettä meinaan tehdä aamuun ilmestyneellä lisätunnilla? Ihanaa silti, että tallityöt kutsuvat seuraavan kerran vasta syyskuussa. Toivottavasti.



Jotta loputkin mehut saatiin eukosta tiristettyä, putsasin tarhat talven jäljiltä. Alkutilanne ei näyttänyt edes pahalta, mutta niin vaan lopulta kottasin sieltä 46 kottia kaikkea moskaa. Ulkopuolinen miettii, että kas, siinähän on hevostarhat. Ja minä mietin, että kas, käsivarret venyivät ainakin 20 senttiä siinä kotatessa. Mutta tulipa puhdasta!




Huomenna aion tehdä kasvimaan lopultakin valmiiksi. Sinne on tulossa uusi design, saapas nähdä, onko entistä ehompi vaiko täysi susi.  Aiheesta lisää tuonnempana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti