Erilaisia elämiä

Sunnuntaina suuntasimme naistriolla ikiomalla kylällämme järjestetylle kulttuurikävelylle. Etukäteen naureskelin partaani, että a) onko meidän kylällä oikein kulttuuriakin? ja b) ollaankohan me ainoat osallistujat? Jotenkin tämä kylä ja kulttuuri eivät sanaparina vakuuta, mutta väärässäpä olin, jälleen kerran.

Porukkaa oli paikalla kuin pipoa. Pikkueukko oli varmasti ryhmän nuorin osallistuja, muu joukkue oli odotetusti hiukan varttuneempaa väkeä. Kierros kulki pitkin kylän raittia,  jutut olivat hauskoja ja yllättäviäkin. Olen pitkään miettinyt, kuinka asemarakennus voi olla niin kaunis, kun muu rakennuskanta on... no, vähemmän kaunista. Mutta kävikin ilmi, että asema on siirretty paikalleen Karjalasta 1930 -luvulla. Mieleen jäi myös paikallinen kuuluisuus, kioskin pitäjä, jolla ei ollut käsiä oikeastaan ollenkaan. Mies oli kehittänyt varvastekniikan, jolla hän avasi ketterästi esimerkiksi olutpullot. Sen olisin halunnut nähdä.

 

Päivään mahtui myös surullisia tunnelmia. Lempikanani Sisu löytyi tuupertuneena kanalasta. Tarkempi tutkimus osoitti, että se oli muiden toimesta päästetty päiviltä nokkimalla niskaan. Raakaa on peli tuolla kanamaailmassa.

Päätin, että nyt on sopiva hetki perustaa lemmikkien hautausmaa laitumen viereiseen metsikköön. Tyttökin pääsi osallistumaan elämänsä ensimmäisiin hautajaisiin, kun yhdessä pystytimme Sisulle  pienen ristin männyn juurelle. Sellaista se on, elämä.