Mikä avuksi, kun takki repsottaa tyhjänä ja ilma on yhtä harmaa, kuin tyhjältä tuntuva pää? Silloin kannattaa ottaa bensakanisteri ja täräyttää sellainen pajukokko, että pääsiäisinoidatkin suunnittelevat tulevat reittinsä uudelleen.
Tänä vuonna meillä kävi Tuuri. Pajukkoa oli jo läjässä saman verran kuin viime keväänä, mutta kumpikaan meistä ei ollut varsinaisesti rientänyt polttohommiin - eipä uskoisi, että polttaminen on ryteikköprojetin ärsyttävin osio. Mutta kas, jostain löytyi kylänmies, joka vei viimeviikkoisen takatalven aikana muutaman kuorman pajua omalle pihalleen (hullu), tehdäkseen siitä haketta tai pellettiä tai mitä lienee. Silvuplee, lisää on tarjolla koska tahansa.
Poltettavaa olikin lopulta tosi paljon vähemmän kuin alunperin, joskin ihan koko päivän tarpeiksi joka tapauksessa.
Päätin harjoitella samalla tulen kuvaamista. Vaikka kuvissa näyttää siltä, että meillä oli koko tontti tulessa, suhtautukaa näihin kuvakulmahämäyksenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti