Vaikuttaa siltä, että tänä kesänä juna-aiheiset tapahtumat on meidän ykkösharrastus. Eilen päätettiin heittää hetkeksi hanskat naulaan ja suunnattiin kylille ihmettä katsomaan - saapuihan meidän asemalle ihan oikea höyryveturi! Eipä ole maailma sadassa vuodessa kuitenkaan niin paljon muuttunut, yhä meitä oli siellä melkoinen porukka puksutinta vastaanottamassa. Junan ympärille oli muotoutunut hauska tapahtuma, oli kojua, musiikkia ja makkaraa. (Ja mikä parasta, pikkuihmisille ilmapalloja.)
Jäin miettimään, kuinka ennen vanhaan jopa koneet ovat olleet kauniita. Junan veturi on oikea taideteos, jos vertaa nykyaikaiseen tylsään pötkylään.
Välillä harmittaa, että tehokkuuden nimissä tunnelma kärsii. Voisin kuvitella, että tällä menopelillä matkan tekeminen on ollut tuplasti jännempää kuin pendolinolla. Kolina ja höyrypilvi kertovat siitä, että nyt ollaan Matkalla, eikä vain siirrytä nopsaan paikasta toiseen. Saisipa palata ajassa taaksepäin ja hypätä seikkailuun, ajella vaikka Mummolaan tai Kaukomaille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti