Siinäpä vasta kysymys. Tekis mieli lainata vanhaa kunnon Pulkkista ja todeta, että "Senkun tietäs, niin viisas mies olis." Näyttää siltä, että syksyistä on muodostumassa elämänmuutosten jatkumo. Tänä syksynä tuulet puhaltelevat työrintalla ja ehkä siksikin meillä on ajauduttu toistuvasti keskusteluun siitä, että "mitäs me sitten seuraavaksi alettais?" Eikä pelkästään hengen pitimiksi vaan ihan yleisluontoisesti. On pyöritelty faktoja, toiveita ja unelmia.
Oikeastaan keskustelu ajautuu aina samaan aiheeseen: missä ja miten tulevaisuudessa asutaan? Ranchin väki on suorastaan huolestunut siitä, että mitäs sitten, kun jäljellä olevat projektit valmistuvat? On nimittäin taivaan tosiasia, ettei me haluta (eikä kyetä) laakereilla lepäilyyn vielä pitkään aikaan (jos koskaan). Inhoan nipin napin keski-ikäisten ihmisten päivittelyä siitä, kuinka mitään ei enää "tässä iässä" jaksa. Jos seitsemää kymppiä käyvä Appiukko seilailee yksinään maailman merillä, en todellakaan aio jäädä pekkaa pahemmaksi.
En usko, että tämä kortteeri jää meidän loppusijoituspaikaksi. Jos jokaiselle projektille uhraisi kymmenen vuotta, tässä ehtisi mainiosti kunnostaa vielä pari rytöläjää ennen eläkeikää. Ehkei seuraavassa paikassa enää pidetä ratsuhevosia, mutta hankintaankin lauma poneja tai aaseja tai highlandereita? Ehkä vanha funkkistalo oliskin kiva? Vai josko sittenkin vielä yksi räjähdyspisteessä oleva pikkukartano? Ainoa asia, josta olen varma, on se, etten haluaisi asua ihmisten ilmoilla.
Kuinka sattuikin, että kun siivosin aamulla sähköpostitiliäni, löysin sieltä viimeiseltä sivulta kuvat, jotka oli napattu tästä meidän residenssistä myyntitarkoituksiin viisi vuotta sitten. Päätin laittaa tänne kolme otosta "ennen ja jälkeen" - ihan vaikka siksi, etten ihan tältä istumalta säntäisi hankkimaan meille uutta uudisraivauskohdetta. Nautitaan tästä nyt ainakin sen aikaa, kun Mamma vielä joukossamme porskuttaa.
Mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti