lauantai 29. marraskuuta 2014

Kun Loviisa kaappasi sydämen

Taas on löytynyt sellainen kolkka kotomaasta, jossa asuisin enemmän kuin mielelläni. Kaikenlaiset liikeideat kerettiin koluta läpi kurvaillessamme matkanjohtajamme Hannan johdatuksella läpi ihanien maalaismaisemien. Melko epistä, että jossain voi olla kaunista myös tällä kelillä. (Ja huom. Ei yhtään pajukkoa, ei yhtään horsmikkoa. Kääntäkää vaan veistä haavassa.)

Voi ettien että mitä seutua - onnekkaat ovat nuo, jotka siellä saavat elellä.

Meidän kahden naisen irtioton tarkoituksena oli viettää hauska päivä ahmien silmänruokaa ja samalla vähän aarteita etsien. Meidän tapauksessa silmää ei lepuutettu rantaviivan herrasmiehissä, vaan tähtäimessä oli sukeltaa pää edellä kauniisiin koteihin ja tietysti joulusesonkiin. Jos samanlainen aihepiiri kiehtoo, suosittelen enemmän kuin lämpimästi Loviisan Wanhan ajan joulukodit tapahtumaa ( http://www.visitloviisa.fi/fi/koe/wanhanajanjoulukoditloviisassa ).

Kiitos ja kumarrus niille paikallisille ihmisille, jotka avasivat kotinsa ventovieraille. Joulukotien asukkaat hääräsivät koko päivän tarjoillen omissa keittiöissään pientä syötävää ja juotavaa seurustellen vieraiden kanssa siinä sivussa. Tunnelma oli kaikkialla lämmin, välitön ja leppoisa.

Nämä kodit eivät olleetkaan ihan perustöllejä. Itsenäni viehätti eniten se, että kalustus oli jokaisessa kodissa kaikkea muuta kuin tavanomainen. Kauniita vanhoja tavaroita, upeita kattokruunuja ja jos siltä tuntui, niin vaikka keinu keskellä olohuonetta.  Mahtuipa mukaan yksi italialainen perhe, jonka Isännän kanssa kävin keskustelua siitä, kuinka suomalainen leivinuuni sopii pizzan paistamiseen. Kuulemma hyvin ja kuinka kätevää - talo lämpiää samalla! (Siinäpä oivallus, jota ei ihan joka italialainen tiedäkään. )

Viimeisissä kuvissa ollaan Tuhannen tuskan kahvilassa, joka on aivan mainio yhden huoneen ihme. Pistäkääpä merkille, että kuusen alla voi olla monella tavalla. Tässä tapauksessa kuusi roikkui meidän pöydän yläpuolella katosta, koska lattiatilaa sille ei riittänyt.

Kaikki joukolla Loviisaan, hopi hopi!
























ps. Päivän ykkösidea. Mitä tehdä vanhalle puhelinkopille? No olishan se nyt pitänyt älytä - siihen laitetaan tietysti kattokruunu!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti