Helpotus

Jotenkin sitä on hairahtunut ajattelemaan, että jollei jotain tapaturmaa satu, niin eläimet alkavat sairastaa vasta vanhuuttaan. Nyt kun meidän pappakoiria ei enää ole, summailin, että varmaankin se on Mamma, jonka aika koittaa seuraavaksi.

Sitten elämä taas muistuttaa siitä, ettei sen suunta ole ennustettavissa. Tällä viikolla vietin muutaman yön miettimällä, joudunko vielä ennen joulua hyvästelemään yhden porukasta. Meillä kun tämä kissakatras on aina ollut varsin tervettä porukkaa, aavistelin pahaa, kun kuuntelin Lennin pahenevia yskänkohtauksia. Kun niihin vielä yhdistettiin huonosti toimivat takajalat ja nuupahtanut olemus, alkoi takaraivossa itää ajatus kasvaimesta tai sydänoireista.

Viiden röntgenkuvan ja verenkuvan jälkeen ollaan onneksi viisaampia. Kissan sydän ja takajalat ovat kunnossa, kasvainta ei ole eikä minkäänlaista hengenhätää muutenkaan. Tutkimusten edetessä ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun lääkäri yksitellen sulki pois erilaisia vaihtoehtoja. Useimmista taudeista en kissojen kohdalla ollut koskaan kuullutkaan. "Ai, voiko niillä olla sellainenkin? " kyselin myös siinä vaiheessa, kun lääkäri kertoi epäilevänsä kissalla astmaa. Keuhkokuvien perusteella näin voi olla, joten verenkuvan varmistuttua lähdemme todennäköisesti hoitamaan kissaa astmapotilaana.

En silti voi sanoin kuvailla, miten hyvä mieli mulla on tästä näystä tänä iltana. Nyt voi meillekin Joulu tulla.