Heppahommia

Ranchillä on pysytty tiiviisti tarhantekopuuhissa. Pitkälle ei Valon kulmilta päästy, kun vuorossa oli hevosten metsätarhan laajennus heti possulan naapurissa. Silloin aikanaan kun tänne muutettiin, olohuoneen ikkunasta näkyi lähinnä masentavan sekava hakkuuaukko ja silmän kantamattomiin horsmia. Nyt koko tuo rytöläjä on vidoin saatu raivattua ja tammojen suosiollisella avustuksella maisemat ovat parantuneet melko lailla. Kun on tilaa kuljeskella ja ihmetellä, viihtyvät tammat
puolen hehtaarin "metsässään" mainiosti myös talvisaikaan.

Tarhalle saattaa olla jatkossa myös jatkuvaa kesäkäyttöä. Epäilen nimittäin, että Oona-ponimme on alkanut oireilla kavioistaan laitumella. Nyt se on ollut hiekkatarhalevossa muutaman päivän ja kävely alkaa näyttää paljon vetreämmältä. Pikkuponien ikuinen ongelma, kaviokuume, on viheliäinen vieras. Oonakin on jo yli 15 -vuotias, ja tähän saakka pärjännyt laitumella ihan siinä missä muutkin. Mutta kun oireilu alkaa, voi laidunelämälle heittää hyvästit loppuelämäksi.

Koska Oona on meille tosi rakas, sydäntä riipii katsella sitä muusta porukasta erillään. Nyt sitten yritetään  järjestää sille sellaiset puitteet, joissa se voi elellä mahdollisimman mielekästä elämää, vaikkei laitumelle enää pääsisikään. Metsätarhassa heinä on köyhempää ja syötävää on harvemmassa, joten toivotaan, että kinttuparat kestäisivät siellä olemisen. Onpa tässä tullut notkuttua päivätolkulla myös eri myyntifoorumeilla, koska haluaisin hankkia Oonalle oman ponikaverin tarhaan asustamaan. (Jos tunnet sopivan kandidaatin, laitathan meille sähköpostia: arwonkanala@gmail.com?)

Tänään heitettiin iltalenkki koko konkkaronkalla. On pakko sanoa, että on meillä sentään fiksu koira. Kylmiltään laskettiin koira ponin vieressä irti metsätiellä ja katsottiin, mitä alkaa tapahtua. Nuorelta bouvierurholta olisi voinut odottaa pientä kikkakakkosta ponin hännän tuntumassa, mutta mitään ongelmaa ei ollut sen enempää koiralla kuin ponilla - ihan kuin aina oltaisiin yhdessä lenkkeilty.

Aapo, Äitin poika.