Jopas paukuttaa!

Meillä syntyperäisillä korpisuomalaisilla luulisi olevan  jo geeniperimässä tietty pakkasenkestävyys. Vaan eipäs ole. Tammikuuhun jatkuneen syksyn jälkeen tuntuu melko rapsakalle hiipiä aamulla talliin parinkymmenen asteen pakkasessa. Lämmintä vettä saa kantaa selkä notkolla tarhoihin, koska sitä mukaa kun lisääntyy pakkanen, lisääntyy heinänkulutus ja edelleen juomingit.
Onneksi untsikat on keksitty, muuten saisivat tammat lampsia pihalle ihan omine nokkineen.

Vaikka ratsastaessa ei niin kylmälle tunnukaan, jo ajatus pakkasen kohmettaman satulavyön kiskomisesta vetää nokan nyrpälle. Toki meillä voisi varustaa hepat tallin lämpimässä, mutta jotenkin se menopeli jää jo tottumuksesta parkkiin oven eteen. Kuinka voikin muutama metri tuntua niin paljon vaivalloisemmalta? Niin on näpsäkkää, ja hirveän paljon NOPEAMPAA, kun  varusteet heittää päälle ulkona suit sait sukkelaan. Joopajoo, logiikasta ei ole taas tietoakaan tässä ideologiassa. Välillä, kun en millään jaksaisi raahautua töiden jälkeen kentälle, huijaan itseäni menemällä ilman satulaa. Koska se vasta kätsyä onkin!

Tänään posti kiikutti Kisselle uudet meksikolaiset suitset ja merkilliset kuolainhärvelit. Kokosin niitä  ensin sisätiloissa vain todetakseni hetken päästä ulkosalla, että olin yhdistellyt remmit ihan pieleen. Mutta lopulta systeemi oli suurin piirtein päässä ja testi saatettiin aloittaa. Koska inkkariheppamme on varsin herkillä jarruilla varustettu (kaasun loistaessa poissaolollaan), pitää kuolaimen olla mahdollisimman pehmeä. Tähän mennessä olen ratsastanut vauvan purulelua muistuttavalla Happy Mouth -patukalla, mutta suoran kuolaimen ongelma on se, että se tuppaa hulahtamaan rengasta myöden suuhun kun hevonen kääntää nopeasti päätään. Nyt  meillä on saman valmistajan fullcheek - kolmipala, joka toimi oikein mainiosti. Ja ompun makuisena, tottakai!

Kisse on nyt asustellut talossa reilun vuoden. Siitä on tullut varsinainen seurustelu-upseeri, ja kentälläkin useimmiten varsin mutkaton pötkylä. Mitä kovempi pakkanen, sitä enemmän tamma nauttii maastolenkeistä.  Mammuttikarvaiselle eläimelle talven saapuminen on kuin lottovoitto - tähän mennessä sillä on ollut hiki jo alkuverryttelyssä.  Pitkä karva luo tosin omat haasteensa liikutuksen jälkeen. Hien kuivaamiseen lähdetään näillä pakkasilla kolmen loimen taktiikalla.

Loppukevennykseksi täytyy laittaa pari kuvaa meidän poniinista, jolla on uusi hieno loimi. Jaksan aina vaahdota siitä, ettei hevosia saa haalia turhan pantiksi, vaan niillä pitää olla oikeasti käyttöä. No, vaikkei sitä ehkä äkikseltään huomaa, on Oonallakin oma virka. Se on niin söpö, ettei sitä hymyilemättä voi ohittaa. Sitä sanotaan poniterapiaksi.