Ensimmäinen viikko hermoiltiin Mamman kaasuähkyä, tällä viikolla sitten Kissen jalkaa. Tämä tammikuu on sujunut kaukana strömsööstä, tuntuu, ettei mikään suju oikein mitenkään. Työmatkalle lähtiessä hyytyy auto, kouluaikataulut kaatuu käsiin ja ulkona on joka aamu pakkasta yli -25.
Silti elelen tänäänkin onnellisten tähtien alla. Eilen aamulla käytännössä jalaton hevonen kävelee jälleen - kiitos viisaampien ja kokeneempien hevosihmisten. Eilen olin varma, ettei tammasta enää käyttöheppaa tule, hyvä jos hevosta ollenkaan. Mutta taitaapa tulla sittenkin. Kaikkien kauhuskenaarioiden jälkeen kavion keskiosasta löytyi mätäpaise, jonka loistokengittäjämme hätiin hälyytetty isä kaivoi esille ihan perinteisellä moramenetelmällä.
Ulospäin jalassa ei ollut minkäänlaista merkkiä siitä, mistä on kysymys. Itse en olisi paisetta osannut edes epäillä, koska kavio ei ollut kuuma, eikä kosketusarka. Mätä oli muhinut kavion uumenissa jo jonkun aikaa, kunnes kentällä jääkokkare tai kivi oli osunut kipeään paikkaan ja lisännyt painetta. Käytännössä hevosesta tuli siis jalaton yhden askeleen aikana.
Tänään typykkä tepasteli jo eteenpäin, ontuen, mutta kuitenkin. Noususuhdanne, ollos tervetullut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti