Elämä ja kuolema

Viime aikoina meidän torpassa on naurettu Siskonpeti -sarjalle vedet silmissä. Mieleen jäi sketsi, jossa perheen äiti kirjoitti ruusunpunaista blogitekstiä perheen elämästä, vaikka totuus oli ihan toisenlainen. Meilläkin pyritään pitämään positiivista tekemisen meininkiä yllä (ihan siellä tosielämän puolella ), mutta välillä tulee päiviä, jolloin elämän nurja puoli on tarjottimella.

Eilen oltiin ranchillä elämän ja kuoleman kysymyksissä. Oltiin suunniteltu vapaailtaa kahdestaan teattereineen ja illallisineen. Jossain vaiheessa päätettiin, ettei jakseta vaivautua edes sinne katsomoon, vaan jäädään mieluummin hipsimään kotikulmille. Siivoiltiin tammojen tarhaa ja  päätettiin (yllätys yllätys) harventaa pikku pusikonläntti iltapuhteiksi. Ihmettelin, miksi vanha rouva pistää pitkäkseen tarhassa, vaikka aurinkokin alkaa jo laskea. En silti kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, koska yleensä meidän hevoset nukkuvat sikeimmin silloin, kun saha laulaa korvan juuressa.

Välillä Mamma nousi ylös ja sitten se jo pötkötti uudelleen. Siinä vaiheessa aloin ihmetellä, koska yleensä tammalla on tapana makoilla vain parhailla hellekeleillä pidempiä aikoja.  Menin tarkastamaan tilannetta ja tajusin, että nyt meillä on tosi kyseessä. Kaasuähky - ja pahimmasta päästä. Onneksi en ole panikoituvaa sorttia, joten toiminta aloitettiin heti. Koira sisälle, särkylääkettä eläimen suuhun vaikka väkisin ja naapuri paikalle työntämään eläintä pystyyn. Mutta entäpä, kun hevonen ei nouse? Siinä se makasi silmät kiinni, hikoili ja tärisi. Vaikka kuinka yritettiin, hevonen ei reagoinut mitenkään. Tungin lisää lääkettä suuhun ja asettelin loimea kärsivän eläimen päälle. Samaan aikaan neuvottelin päivystävän eläinlääkärin kanssa aikataulusta, sillä näille kulmille ei lääkäri suhauta kovin nopeasti. Päädyttiin siihen, että jos tilanne ei ala raueta, asiansa osaava naapuri lopettaa hevosen tarhaan.

Kului puolisen tuntia, ja päätin, että nyt riittää. Hevonen olisi päästettävä tuskistaan ja sillä selvä. Soitettiin naapurille ja mies alkoi viedä muita hevosia sisälle. Toinen naapuri joka oli jo ollut kampeamisapuna lupasi haudata hevosen heti, jottei minun tarvitse katsella sitä pihassa yön yli.

Ja sitten, yhtäkkiä, tamma nostaa päänsä ylös. Nopeasti mies takasin työntämään peräpäästä ja minä kiskomaan kahdella narulla pään molemmin puolin. Ja niin vain saatiin vanha rouva vielä pystyyn. Ja kun ähkyhevonen on pystyssä, toivoa on vielä jäljellä. Päätin, että kävelytän tammaa vaikka koko yön, jos tilanne sitä vaatii. Pikkuhiljaa kaasu alkoi tulla ulos särkylääkkeen vaikutuksen tehostuessa. Kivut olivat vain niin kovat, että lääkettä tarvittiin lopulta virtahevon annos. Vähin erin hevosen hiki alkoi kuivua ja silmiin palata rauhallinen katse. Ja siinä vaiheessa tuli itku.

En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa taistellaan yhtä kirjaimellisesti elämän jatkumisesta. On silti helpottavaa huomata, että toimintakyky säilyy - ja kyky tehdä vaikeita päätöksiä silloin, kun on sen hetki. Toisaalta en ole montaa kertaa ollut aamutallissa yhtä onnellinen kuin tänään. Jokainen, joka minut tuntee, tietää, että tuo vanha tamma on minulle kaikki kaikessa.

ps. Kaikki ei kuitenkaan jatku. Viimeinen haudontaerä epäonnistui jostain tutkimattomasta syystä. Vain yksi tipu yritti kuoriutua eilen, muttei selvinnyt. Ei siis tullut lisää Sylvioita, eikä mitään muutakaan. Tästäkään emme vajoa masennuksen alhoon, vaan lataamme koneen uudelleen. Elämä jatkuu joka tapauksessa.