Karvapallot

On taas se aika, kun voisin istua tuolla kanalan nurkassa tuntikausia vaan tuijottamassa, kuinka silkkikanojen karvat kasvaa. Pieninä tipuina ne on toki ihan hurjan söpöjä, mutta sen jälkeen koittaa viikkojen sulkautumisvaihe, jolloin ne on lähinnä ihan hirveän rumia.

Kunnes sitten alkaa vaihe, jolloin ne alkaa näyttää oikeilta pieniltä silkkikanoilta. Ensin puolivälistä ja jaloista - ja tottakai vasta ihan lopuksi päästä, josta voi alkaa arvuutella niiden sukupuolta. Silkeissä jännää on se, että jotkut yksilöt tunnistaa jo tosi varhaisessa vaiheessa, ja sitten on niitä, joiden kohdalla bingokuponkia täytetään kuukausitolkulla.

Nyt seuraillaan ensimmäisten pikkuamerikkalaisten kasvua. Jo tässä vaiheessa niistä näkee, että karvastoa tulee keskimääräistä enemmän. Innolla odottelen, josko olisivat isänsä jäljillä ja saataisiin vihdoinkin myös kukoille oikein kunnon poskiparrat.

Pahinta tässä on se, että olen jälleen kerran vähän tykästynyt yhteen pieneen kukkopoikaan. Mehän ei periaatteessa tarvittaisi valkoista kukkoa omaan kasvatukseen ollenkaan, mutta katsokaa nyt tätä oman elämänsä Billy Idolia:

Mukana porukassa on myös toinen silmäteräni, splashin värinen Aarre:

Isäpappa Richard on linssilude - tuntuu siltä, kuin se oikein asettuisi poseeraamaan eri kulmista, kun saavun kameran kanssa paikalle:

Seuraavaksi jäämme odottelemaan ihan pienimmäisten kehitystä. Kovasti hinkuaisin kokomustaa Kukkoa (kyllä, luit oikein, lisää kukkoja taloon vaan!) ja pieniä sinisiä, joihin molempiin tuolla tipulassa saattaa olla aihiot kasvamassa.

Tai sitten ei - näillä kun tapana muuttaa paitsi sukupuolta, myös väriä matkan varrella.