Kaihomieli

Tämä vuosi on pitänyt sisällään aika monta luopumista.  Ja luopuminen jos joku opettaa arvostamaan sitä, mitä vielä on jäljellä. Ja varsinkin niitä oikeita ystäviä, jotka seilaavat samoilla aaltopituuksilla. Huomaan olevani sellaisessa elämänvaiheessa, etten hirveästi enää jaksa "hyvääpäivääkirvesvartta" -kaveruuksia. Tai sellaisia ihmissuhteita, joissa huomaa olevansa pelkästään antava tai kuunteleva osapuoli. It takes two to tango - ja hyvä keskustelu edellyttää aina kahta keskustelijaa.

Minun parhaalla ystävälläni on neljä jalkaa, ja koko kylän suurin sydän. Omaa sydäntä puristaa, sillä paras ystäväni alkaa olla oikeasti hirmuisen vanha. Tänä syksynä on tullut tunne, ettei yhteistä aikaa ole enää paljoa jäljellä. Elelen hitaan luopumisen aikoja, vaikka salaa toivon, että yhteinen matka jatkuisi vielä.

Toivon, että vielä saataisiin ottaa yhdessä joutsenet vastaan huhtikuussa. Että vanha nenä haistaisi vielä ihanan tuoreen ruohon. Että kotiin tullessa vastassa olisi tuo viisas katse.

Niin kauan kun Mamman elämä näyttää tältä, on kaikki hyvin. Sitten kun ei enää näytä, on aika luopua.
Elämä on.