Tänään päätin, etten kertakaikkiaan tee yhtään mitään. Siis muuta, kuin syön herkkuja ja tuijotan telkkaria. Ja mikäs tässä on ihmetellessä, onhan mulla seurana nämä sohvachampionit, joista yksi lekottelee selkänojalla (mun niskassa), toinen on pyörtynyt selälleen ja kolmas odottaa sylivuoroa työntäen tassulla konetta kauemmas.
Meidän Manninen on vihdoinkin, kypsässä kolmen vuoden iässä löytänyt sisäisen kollinsa. Ainakin hetkellisesti, koska nyt siitä on tulossa Isipappa. Morsiamen nimi on Rihla ja odotettavissa on ehkä Tikkurilan värikartta - koska kun tämä nuori pari yhdistetään, luvassa voi olla melkein mitä vaan.
Kovasti toivon, että Mannisen luonne periytyisi, koska symppiksempää kissaa en ole kuunaan tavannut. Riiausreissun jälkeen kauhulla odotin, josko se viimein alkaa kollitella myös täällä kotona. (Vaikka mulla on ehkä maailman ymmärtäväisin mies, kissan merkkauksessa kulkee meidän avioliiton raja.) Mutta mitäpä Manninen, tuumasi että Home sweet home - ja ryhtyi nokosille.
Sen sijaan talomme kruunaamaton kuningas, vanhempi kolleega ja kaikkien paheksujien äiti ja isä, Pikku, on aavistuksen toista kaliiberia. Tunnettu tosiseikka on se, että Pikku haluaisi mieluiten majoittua hotelliolosuhteissa. Hänen korkeudelleen vaihdettaisiin joka päivä tuoksuvat silkkilakanat, ateria tarjoiltaisiin valkoiselta posliinilautaselta kolmasti päivässä ja lisäksi raksuja ojennettaisiin kristallipikarista mieluiten suoraan sinne silkkilakanoihin.
Eikä siinä vielä kaikki. Nyt Hänen ylhäisyytensä on närkästynyt siitä, ettei hänelle ole järjestetty vesiklosettia. Kukaan itseään kunnioittava kissahenkilö ei todellakaan halua liata tassujaan jossain niin kammottavassa paikassa kuin hiekkalaatikko - kuinka brutaalia! Tämän seurauksena olen nyt saanut aitiopaikalta todistaa näkyä, jossa kissa asettelee itseään pitkään ja hartaasti keittiön lavuaariin tehdäkseen kuninkaallisen pissinsä suoraan viemäriin.
Voin kertoa, ettei pisaraakaan roisku ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti