Olin koko viikon odottanut, että pääsen pitkästä aikaa vanhan rouvan kanssa tunnille, joka oli määrä pitää lauantaina omalla kentällä. Tiesin kuitenkin jo tarhaan vilkaistessani, että ongelmia on luvassa. Ei niinkään Mammalla, mutta mustavalkoisen kaviokkaan naama näytti jo valmiiksi norsun takalistolta, eikä tuulinen sää ainakaan parantanut lähtöasetelmia.
Urhea kakkospilotti Anu saapui paikalle, ja lupasi kaikesta huolimatta kavuta Kissen selkään. Tunti aloitettiin - ja aika tarkalleen kymmenen minuutin päästä todettiin, että vaihdetaanpas sittenkin ratsuja, koska yhteistyö oli peruttu. Sovitttin, että järjestäytymistoimikunnan kokoonnuttua yritetään uudelleen.
Koko tunti meni lopulta aivan penkin alle. Kumpikaan tammoista ei toiminut suuntaan eikä toiseen, vaikka isäntä pari säällistä kuvaa meistä saikin napattua. Lopputunnista mustavalkoinen lady oli jo hiukan antautunut, mutta kun kapusin vanhan rouvan selkään, neuvonpito piti aloittaa alusta. Hiki valui ja hermot kärysivät. Niin rentouttavaa, että.
Illalla neidit viimeistelivät päivän pistämällä pystyyn oikein kunnon revyyn lumisateessa. Ilma oli mitä kamalin ja tammat tekivät kaikkensa, jottei hyvät katastrofin ainekset jäisi käyttämättä. Ensin talutin mustavalkoisen yksilön hienolla leijuravilla talliin, koska joku mystinen vihollinen seurasi kintereillämme. Sama vihulainen sekoitti sillä aikaa myös majakan ja perävaunun päät, joten kun niiden vuoro tuli, poniini laukkasi kiitolaukkaa talliin irrallaan ja Mamma leijui puhisten narun jatkona. Kun tammat lopulta olivat karsinoissaan, oma pulssini oli noin 350 ja mitä tekevät tammat? Ryhtyivät tyytyväisinä syömäpuuhiin, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti