Eläimellistä menoa

Töitä, opiskelua ja arkiaskareita - ranchilla on meneillään puuduttava kevään odotus. Joka ikinen päivä lasken aikaa siihen, koska pääsen taas pihatöihin. Haaveilen raivaussahasta ja kirveestä niinkuin kunnon kansalaiset yleensäkin... puhumattakaan pioneista ja perunamaan kunnostuksesta. Tarhoja siivoillessa mieli harhautuu lauta-aitaprojektiin, joka häämöttää aina vaan lähempänä. En niinkään tiedä siitä kevätväsymyksestä, mutta odottaminen se vasta väsyttävää onkin.

Kulunut viikko olisi ollut umpitylsä ilman karvaisia (ja vähemmän karvaisia) ystäviämme.

Viikonloppuna Onni Mannisen ihana äiti Ansa oli Jyväskylän näyttelyssä molempina päivinä Best in Show. Mikä menestys ja miten kaunis kissa. Onnea Tea ja Ansa!

Toiset osaa ottaa näyttelytouhut vähän lungimmin - kuvassa tyylinäytteen antaa kaverimme Leevi.

Samaan aikaan itse Manninen vietti viikonloppua vähän rennommissa tunnelmissa sohvan nurkassa...

Hymyä suupieleen tuo myös Arwon leidit, joilla oli tänään siivouspäivä. Rouvat  munii tätä nykyä kolmen munan päivävauhdilla, joten munia riittäisi myös muiden aamupalalle.  Yritän huonolla menestyksellä patistella ystävät ja kylänmiehet säästämään kennoja, koska muuten ei munalähetyksiä näy eikä kuulu. Kennot talteen, kaverit!

Viikon hellyttävin otus on tällä viikolla kuitenkin meidän Ahti-Pappa. Sanotaan, ettei vanha koira uusia temppuja opi - mutta oppiihan se, jos haluaa. Ahti on aina suosinut tennispalloja jopa pienoiseen maniaan saakka. Ja pallolla kuuluu pelata, näki sitä sitten taikka ei.  Pelin kulku on vaan vähän jalostunut matkan varrella.  Vanhus syöttää pallon, ja jää odottamaan vastahyökkäystä into pinkeänä. Minä vieritän pallon niin, että se hipaisee koiran etujalkaa - ja kas, koppihan siitä syntyy!

Tässä potretissa on kylläkin meneillään laadunvalvonta. Iltapalantarkastustiimi on välittömästi ilmoitusvalmiudessa, jos ranchin voileiville sattumalta ilmestyisi epämääräistä ponin lihaa...