Ergonomia ei ole koiran trimmauksessa päivän sana, koska jo pelkkä jynssäysoperaatio vetää selän rautakangeksi. Sitten kun päästään itse asiaan, vaativat työasennot saksiniekalta arkielämän agrobatiaa. Varsinkin, kun kyseessä on vanha uros, jonka peräpäätä on helpompi lähestyä etujalkojen välistä kuin normireittiä.
Pappakoiran kanssa trimmaus oli männä vuosina riskaapeliä hommaa, koska sitä mukaa kun sakset lähestyivät sukukalleuksia, koveni myös ärinä. Nykyään ei kinttujen välistä löydy takkuja kummempaa, mutta sokeus tuo pientä lisähaastetta pöydälle menemiseen ja varsinkin sieltä alastuloon.
Onnistuneen urakan jälkeen vanhus (ja trimmaaja) huokaisevat helpotuksesta ja toteavat, että:
Morjens, sano komiat toisilleen!
Seuraavaksi oli juniorin vuoro. Luojalle kiitos furminaattorista, sillä tällä yksilöllä on seitsemän bouvierin karvasto. Päätin, että puolet koirasta on poistettava jo ennen pesua, koska muuten turkki ei kastu samalla viikolla. Ja eikun raastamaan.
Trimmauksen jäljiltä meidän lattia muistuttaa lähinnä lampolaa. Vaikka tämä rotu on siitä kiitollinen, ettei karva pölise koko ajan, niin...
Samaan aikaan toisaalla kollipojat nautiskelevat elämästä. Vaikka teistä ehkä näyttää siltä, ettei trio työskentele ahkerasti, on käynnissä tieteellinen koe. Uusi päiväpeitto hankittiin, koska edelliseen kissankarva tarttui liisterin lailla. Saapas nähdä, miten tämän kanssa käy - tie ulos on lyhyt ja liukas, jollei meno muutu. (Peitolla, ei kissoilla - first things first. )
Karvasírkukseen, ja vähän muunkinlaiseen tivoliin, pääsi osallistumaan myös Anoppiosasto. Kiitos viikonloppuvisiitistä - koittakaahan toipua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti