Kaihomieli

Tähän aikaan vuodesta mieleen hiipii haikeus. Tuntuu, että syksy on jo ihan kulman takana. Vaikka vielä on vihreää,  horsmat  laitumien laidoilla alkavat ruskehtua. Kurkien laulu suorastaan raastaa kaihomieltä, mutta onneksi joutsenet ei sentään vielä muuta. 

 

 

Syksysäissä on toisaalta vaikka mitä hyviäkin puolia. Käsillä on parhaat ratsastussäät,  hepat saa nauttia elostaan ilman ötököitä ja ulkona voi vielä tehdä hommia iltamyöhään. Ja mikä parasta, kasvimaa on täynnä herkkuja! Mikään ei auta haikeuteen niin kuin perunan kaivaminen. Mukaan vielä sipulit, salaatit, porkkanat ja kurkut niin alkaa ruokaympyrä olla mallillaan. Vaikken edes tykkää kesäkurpitsoista, niiden keltainen väri ja hölmö muoto tekevät heti päivästä paremman.

Syksyn tuntua lisää päivittäinen sade ja sadetutkan kyttääminen. Talossa olisi vielä yhtä ja toista viilattavaa, mutta sää ei nyt suosi maalaria. Vähän päästiin jo betoniosien kimppuun, mutta kovin hitaasti etenevät projektit. Viikon työasennoksi julistan viimeisen pikku maalaustyön katolla - tässä kohtaa pehmustetusta takamuksesta olis ollut taas niin paljon enemmän hyötyä.

Lopuksi vielä Sisu -tiedote. Hyvin menee ja hengissä ollaan, kumpikin. Tosin Sisulla on taas uusi kriisi meneillään. Juuri kun alkoi vaikuttaa siltä, ettei sitä ihan elävältä lynkata, nappasi tuo onneton lintu multa helmikorviksen korvasta ja söi sen. Isännälle ilmoitin, että nimeä vaan vekseliin, jos sen maha täytyy tämän vuoksi avata.

 

Ja mitenkä tämä kaikki on mahdollista? Koska Sisu osaa hienosti kiivetä käsiä pitkin, kun meillä on seurustelutuokio meneillään. Siten.