perjantai 2. elokuuta 2013

Wrum wruuuuuum!

Kolme vuotta sitten se tapahtui - päästin sisäisen rallikansalaiseni irti! Vaikka ennen muinoin Suurajoinakin tunnettu tapahtuma on kurvailtu kotikulmillani iät ja ajat, kesti paluumuuttoon saakka, ennen kuin erehdyin ensimmäisen kerran metsiin könyämään.

Eikä paluuta ole, hullummaksi vain menee. Viimeiset kaksi vuotta olen kinunnut päästä Killlerin erikoiskokeelle katsomaan, miten ralli taittuu radalla - ja nyt on sitten sekin nähty. Kaatosateessa, mutta kuitenkin. On kuitenkin kaksi asiaa, joista lyyli ei tingi edes rallitapahtumassa: tyyli ja eväät. Mainittakoon, että sadetakin alla on vuorenvarmasti valkoinen mekko röyhelöhelmalla.







Huimaa hommaa, hieno meininki. Minäkin haluan rallikurssille, ja mieluiten heti.
Ja mieluiten Mäkiselle - ja tietysti Suupparulla.





 
Eilen nähtiin myös ihmeellisten härveleiden maaottelu Suomi vastaan Espanja ja Ranska. Oli näillä nimikin, mutta kukas semmosta voi muistaa? Sen sijaan varmaa on se, että kuvassa on  Marcus Gröholm, eikä Suomi ainakaan voittanut.



 
Ainut karvas pettymys, jota herra Mäkinen ei kyllä saa koskaan anteeksi, oli se, että rallimaisteri oli tilattu avamaan erikoiskoe salaisella menopelillä. Mikäs siinä, mutta minä salakuljetin muovipussiin kätketyssä käsilaukussa alueelle miniskumppapullon siltä varalta, että näkisin ensimmäisten joukossa uuden ja huippuhienon SuupparuWRC:n. Ja katin kontit, ukonketku ajoi Kankkusen vanhalla Mitsulla.





Selkäänsä sietäisi, skumppa on edelleen jääkaapissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti