Puuninkia puuninkia

Tämä viikonloppu pyhitettiin kotikulmien raivamiselle. Viimeiset teipit talosta on vihdoinkin putsattu, puutarhavarastoon mahtuu nyt jopa kalusteet ja noin kymmenesosa tontista on valmiina talven tuloon. Mun ja miehen muodostama Puolikuntoisten Keuhkovammayhdistys on niistänyt, köhinyt  ja hikoillut litrakaupalla, mutta mieli on korkealla, kun lentsu alkaa pikkuhiljaa osoittaa nujertumisen merkkejä.

Tänään saatiin kaksi muutakin projektia päätökseen. Lautatarhat ovat sähköjä vaille valmiit, ja kylläpä niitä nyt kelpaa ihailla. On suoritettu tuotekehittelyä lisäämällä tarhojen väliin ja takaseinään portit, jotta lumityöt ja putsaushommat olisi mahdollisimman vaivattomia. Tarhojen välinen portti auttaa myös silloin, kun laumasta on tarkoitus ottaa vain yksi kandidaatti ulos. Meillä kun on yksi kuningatar ja kaksi karkailevaa urpoa, on pikku varotoimi ihan paikallaan. Nyt voi turvallisin mielin  pyöräyttää yhden tammoista ensin toiseen tarhaan ja sieltä edelleen ulos ilman, että koko porukka kirmaa pitkin tonttia.

Toinen urakka, joka on kummitellut takaraivossani koko kesän, on työkaluvaraston siivous. Rakas puolisoni ei ole omimmillaan järjestyksen ylläpitäjänä, joten päätin laittaa miehisen valtakunnan parempaan ordnungiin omin pikku kätösin. Operaatioon tarvittiin muutama Ikean metallihylly, luuta ja peräkärry kaatiskuormaa varten. Ja vot, nyt on joka härpäkkeellä oma paikka.  Ilmassa leijuu myös uhkaus avioerosta, jos tilanne räjähtää käsiin ennen ensi kevättä.

Viikonlopun kruunasi yllättäin tielle osunut Löytö! Selailin aamulla nettiä ja siellähän se lymyili, Aarre isolla A:lla. Pertsa Berlingo vinossa kurvailimme hakemaan Rusinalle oman pöydän, sellaisen, jota ei joka tytöllä olekaan. Kaksoispulpetti melkein vuosisadan takaa on niin hieno, että pakko siihen oli itsekin kammeta hetkeksi istumaan.