sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hiihtolomasesonki

Ranchin loppuviikkoon iski lomaruuhka. Ensin saatiin vieraaksi sukulaistrio, joista pienimmästä kuoriutui ykkösluokan kanalamestari. Yhdessä siivottiin ja puunattiin, mestari itse otti kontolleen munankeruuhommat.  Siinä vaiheessa kun eskari-ikäinen toteaa silmät kirkkaina, että "mä haluaisin tehdä töitä", niin voitte olla varmoja, että ranchiläisten sydämet on valloitettu.




Muitakin valloituksia tapahtui. Kummipojallamme on nyt ensimmäinen tosifani, niin hirmuisesti pikkuemäntä poikaan ihastui. Tyttö ei ihan vielä paini Runebergin kanssa samassa sarjassa, mutta uusia sanoja kyllä ilmaantuu silloin, kun asia on tarpeeksi tärkeä. "Otto... <3"




Viikonloppuun mahtui lisäksi hikisiä hetkiä maastolenkillä, keilausta ja kurmettiruokaa Nössöllä - kiitos turkulaiset, hauskaa oli!

Loppuviikonloppu vietettiin ystäväpariskunnan kanssa koirahommissa ja ylen syöden. Vaikka järkevämpää olisi ollut pysytellä kotikulmilla, ampaistiin heti aamutuimaan koko pesue koiranäyttelyyn. Kyyneleitä nieleskellen rapsuteltiin clumberspanieleita, tädin kanssa tsuumattiin kriittisesti rotweilereiden nykytilaa ja mikä parasta, haaveeni omasta Reinosta taisi nytkähtää hiukan jo toteutuspuolelle. Aika näyttää, kuinka kauan projekti ottaa kestääkseen, mutta jonain päivänä ranchillä teitä tervehtii tällainen näky:




Mukavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti