Pennejä taivaasta

Nyt kun tammulaiset asuvat kotona, tulee aivan liian harvoin ratsastetuksi ammattilaisen valvovan silmän alla. Perustelen itselleni, että ratsastus on minulle lähinnä liikuntaa ja yhdessäoloa hevosten kanssa. Katin kontit, kylläpä vaan kummasti pistää nyppimään, jos tuntuu, ettei yhtään kehity vaikka kuinka rumputtaisi menemään lähes joka päivä.

Vapaapäivän kunniaksi päätin pitää itselleni pistokokeet. Mies valjastettiin kameran kanssa hankkimaan todistusaineistoa katastrofin laajuudesta.

Ensin tein harjoitusta nimeltä pennejä taivaasta. Siinä suoritetaan liikesarja, jonka tarkoituksena on rentouttaa ylävartalo ja saada kädet oikeille paikoilleen. Niille, jotka ovat jooganneet, tiedoksi, että kyseessä on ikään kuin puolikas aurinkotervehdyksestä.

Sitten itse asiaan. Tein harjoitusta, jossa hevonen on tarkoitus siirtää hitaammasta askellajista reippaampaan "keskittämisen" kautta. Ajatuksena on viedä paino selkärangasta hevosen läpi kohti maata ja sen jälkeen aktivoida hevonen takapäästä alkaen. Vanhan rouvan aktivoiminen on melkoisen hikistä hommaa ensimmäiset puoli tuntia, mutta kunhan diisseli käynnistyy, niin vot, hyvin pelittää.

Ongelma on oma jalkani polvesta alaspäin. Päätin, että yritän istua niin hyvin kuin mahdollista ja keskittyä siihen, ettei nilkka pyöri ympyrää ja pohje siirry kolmea metriä liian taakse.

Joopa joo, onneksi jalka pysyy ajoittain myös tässä...

 

.... mutta todistusaineisto kertoo sen löytyvän välillä myös täältä....

.... ja täältä.

Seuraava harjoitus oli ns. maailman helpoin laukan nosto. Siinä on tarkoitus nostaa laukka painoavulla siinä kohtaa, kun hevosen sisemmäinen takajalka nousee irti maasta. Nyt alettiin olla jo hätää kärsimässä. Ei sillä, etteikö laukka nousisi, mutta oma reaktionopeus kertoo ainoastaan koska jalka on maassa ja koska se nousee - ja sittenpä sitä oltiinkin jo myöhässä. Päätin, että siirrän painoavun siinä kohtaa kun takajalka astuu alas, ja kas, alkoi sujua.  Eriasia on sitten se, menikö harjoitus niinkuin piti.

 

Lopuksi pyysin miestä kuvaamaan perusratsastusta kaikissa askellajeissa. Toisaalta olin tyytyväinen, ettei meno näyttänyt ihan karmealta. Toisaalta tajusin taas, että matka Kaihlasentien Kyrklundiksi on vielä pitkä kuin nälkävuosi.