sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ruokaympyrä

Ensin vähän vahingossa (ja sittemmin ihan tarkoituksella) pihamme puutarhaosioista alkoi muodostua kaaren mallinen. On kivaa, kun terassilta näkee kanat, kasvimaat ja kukat samalla kertaa. Alunperin, kun pihamme oli lähinnä horsmaa kasvava kivikasa, pidin ajatuksesta, että laitumet näkyvät keittiön ikkunasta - nyt sieltä onneksi näkyy jo paljon muutakin kuin pelkkä urakkatyömaa.

Eilen oivalsin, että pihamme on näin kesäisin myös näppärä ruokaympyrä.


Ensin haetaan munat Villa Arwolasta...




...matkalla kasvimaalle voi harhautua välipalalle mansikkamaalle...





... kasvimaalla on tällä hetkellä syötävää meille, elukoille ja kaikille, jotka tontille erehtyvät. On perunat, salataatit, vihannekset ja yrtit  - ja näillä hetkillä starttaava hernesesonki, joka tekee esimerkiksi hevosten vesien laskemisesta huomattavasti viihtyisämpää. Letku auki, ja herneitä suuhun niin paljon,  kuin paljun täyttyessä ehtii napsia. Nam!











Kasvimaalta kiertoajelu jatkuu kasvihuoneeseen, matkalla tarkastetaan Morttien turnauskunto. Hetken jo luulin, että tänä vuonna saadaan ensimmäinen viinimarjasato, mutta taisi sittenkin juhannusviikon lumisade viedä Mortit mennessään.





Onneksi tomaatteja piisaa. Kasvihuone on edelleen mun ykkösilonaihe - voisin hengailla siellä ja kanalassa tipuhommissa helposti puoli päivää kerrallaan.




Tipuista puheenollen, ruokaympyräturneella on jäljellä enää kala- ja lihaosio. Kala-allasta meillä ei ihan vielä ole suunnitteilla, mutta ylimääräiset kukot pitäisi kaiketi kanafarmarin kyetä hyödyntämään. Tähän mennessä niitäkään ei onneksi ole jäänyt, mutta veikkaanpa, että sitten kun jää, nekin viedään naapurin pakkaseen. Isäntä on sitä mieltä, että myös eräät määkijät saisi toimittaa pakastelokeroon, mutta siihen en suostu ollenkaan. Ei kai me sentään meidän parasta ja ainutta horsmantorjuntayksikköä voida syödä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti