Joensuun takamailta mukaan tarttui Suhmuran pariskunta. Nimitys tulee siitä, että kyseinen risteys oli siellä jossain lähistöllä. Herrasväki Suhmurat edustaa jättikochia värissä cuckoo (eli käki näin kotimaisittain), jota ei ihan joka takapihalta löydy. Olen tässä viikonpäivät ihmetellyt, miten joku on voinut jalostaa noin upean kanan? Ei ne kylläkään enää hirveästi kanaa muistuta, kalkkunankokoiset puuhkapyrstöt, mutta aivan käsittämättömän kauniita ne ovat. Rouva Suhmura ryhtyi myös ilokseni heti munimaan, kunhan ensin älysimme tehdä hänen muodoilleen sopivan pesän.
Toisella reissulla vein mustan araucanamme Klaaran sulostuttamaan Kurvijoen kanalaa. Samalla mukaan lähti yksi punainen silkkikana, jonka toivon myös kanana pysyvän. Viime viikot ovat pitäneet sisällään tuntikausia silkkikanojen tuijotusta, niiden sukupuolitunnistaminen kun on kirjaimellisesti aivan hanurista. (Löysin vinkin, että silkkikukolla on pyrstöpäästä tsuumattuna housut ja kanalla hame, vaikkei helttoja erottaisikaan. No, tämä teoria on vielä todistusaineistoa vaille valmis.)
Ja koska tuo autossa kököttäminen on niin kamalan mukavata, surautimme välissä vielä viettämään viikonloppua ystävien mökille. Laidunkautta on vielä pikkuisen jäljellä, joten täytyy käyttää mahdollisuudet kotikulmilta poistumiseen tehokkaasti. Tuo ystävien ihana mökki teki jälleen saman efektin kuin juhannuksena - aika (ja ajatus) pysähtyy jo portilla. Mökillä on myös yksi parhaimmista saunoista ikinä, elokuun illassa löylyteltiin vanhan öljylampun kajossa.
Koko reissun kruunasi silti Markun Morgan. Mikä auto! Mikä ajelu! Jos mulla olisi tuollainen auto, pukeutuisin kukkamekkoon ja turkispuuhkaan, polttaisin savukkeita imukkeella (vaikken polta ensinkään) ja kuuntelisin ainoastaan 50 -luvun jatsia. Niinä aikoina, jolloin en seikkailisi jossainpäin Eurooppaa Neiti Marplen hengessä.
ps. Siltäkin reissulta mukaan tarttui... no mikä? Tuskin arvaatte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti