Iso Vaalea ja Pikku-Suhmurat

Niin se vaan on, että aina välillä pikkutirppojen joukossa on joku, joka todella sulattaa sydämen. Mun tapauksessa se on poikkeuksetta jättikoch, ja useimmiten myös kukko. Näin syksyllä, kun kaikkien kanafarmareiden riesana on laumallinen ylimääräisiä kukkoja, on pikkuisen ongelmallista, kun tietää jo etukäteen, ettei kaikkia kukkoja voi pitää. Ja kuitenkin joukossa on joku, jota ei olisi edes mitään järkeä pitää, mutta Silti.

Iso Vaalea, tuo ihana komea vahinkolaukaus kukonpoika, joka ui suoraan sydämeni sopukoihin. Elvin ja Ylpön rakkauden hedelmä, joka ei sovi kasvatuslinjoihini sitten niin pätkän vertaa. Koska se ei ole mottled sen enempää kuin cuckookaan. Mutta kun se on vaan niin kaunis, että pakkohan sen on jollekin kelvata. Pikkuhiljaa operaationi "Pelastakaa Iso Vaalea" alkoi jo saada surkuhupaisia piirteitä, kun kyselin kaikki ystävät ja tuttavat läpi, josko joku vaikka olisi juuri tätä upeaa yksilöä vailla. Mies naureskeli, kun kuljin kukonpoika kainalossani pitkin pihaa vakuutellen, ettei "vielä tällä viikolla ainakaan"  laiteta kukkoa pölkylle. ( Sisimmässäni tiesin, ettei se viikko koittaisi ihan vielä seuraavina kuukausinakaan, jos ylipäätään koskaan. )

Pelastuksesi saattoi tällä erää koitua Anoppi. Kävipä nimittäin niin, että kun huokailin Anopille ja hänen eläinrakkaalle Siskolleen Ison Vaalean karmivaa kohtaloa, tuli heille mieleen, jotta Pikkuveli saattaisikin tarjota kodin parille pyrstökkäälle. Nyt sitten vain jännityksellä odotellaan, josko Iso Vaalea pääsisi sulostuttamaan heidän pihapiiriään ja itse voisin huokaista helpotuksesta. Ainakin tällä erää tilanne vaikuttaa lupaavalta!

Muutenkin on kanarintamalla puhallellut iloiset tuulet. Ensinnäkin meidän Siiri silkkikana paljastui vihdoinkin ihan oikeaksi kanaksi ja mikä parasta, meillä on ensimmäinen erä Suhmuran pariskunnan jälkikasvua. Ne on kyllä niin ihania, että taas ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, jos koko porukka alkaa kasvattaa isompaa helttaa.

Luojan kiitos, kaksi kukkoa on jo nyt varattu.