Kah, sepäs sattui, että taas tarvittiin lisää kanatilaa!
Piti saada eläkeläisille oma talviresidenssi ja nuorisollekin kaivattiin lisätilaa. Mikäs avuksi, jollei pikku laajennus jonnekin kulmalle. Tällä kertaa uhrattiin siivu heinävarastosta.
Lähtötilanne oli sanalla sanoen Karu. Edellisillä asukkailla tila oli jaettu kahdeksi ulkokarsinaksi, mutta meillä tässä on säilytetty talvisin vaan heinää ja purua.
Ihmeitä sitä taas saatiin aikaiseksi lähinnä laudalla ja valkoisella maalilla. Ulko-oven kunnostaminen saa jäädä ensi kevään hommiksi, mutta muuten on jättikocheilla nyt ihan lokoisat olot.
Syksyn projekteista on jäljellä enää talvilampolan rakennus. Se kun piti tehdä juurikin tuohon, missä kanat nyt elelee. Toisaalta on kyllä kivempi, kun saadaan lampaiden kortteeeri sellaiseen paikkaan, josta ne pääsee suoraan metsätarhaan ulkoilemaan koko talven. Edelleen korvan juuresta kuuluu pientä marmatusta lampaiden pidon järkisyiden uupumisesta, mutta kysynpä vaan, että kuka näitäkin muka voisi vastustaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti