tiistai 27. tammikuuta 2015

Marttakerho ranchin tapaan

Tykkään ajatuksesta, ettei mitään käyttökelpoista heitettäisi turhaan menemään, olipa kyse sitten vaikka rakennusmateriaaleista tai ruoka-aineista tai mistä vaan. Meilläkin on täällä jatkokäyttöä odottamassa vanhoja ikkunalaseja, tiiliä, kauniita vanhoja parruja ja kaikenmoista tuiki tarpeellista.

Toisaalta inhoan turhaa roinaa, jota aina vaan kertyy nurkkiin. Mulla on tapana pitää kirpparipöytää pari kertaa vuodessa ja lisäksi myydä vaikka torissa käyttökelpoiset tavarat eteenpäin.  Varsinkin nyt, kun talossa on pieni neiti, tuntuu pieneksi jääneitä vaatekappaleita pursuavan joka laatikosta. Ja totuuden nimissä tunnustettakoon, että joutaisipa tuolta omastakin vaatekaapista taas rekkalastillinen kirpparille kipattavaksi.

Mutta kyllä meillä kierrätetään myös ihan normiarjessa. Sen lisäksi, että lasit, tölkit, pahvit ja paperit kiikutetaan keräyspisteisiin, kaikki paperipussit ja pakkauspahvit käytetään syttyinä leivinuunissa ja pienet leipä- ja hedelmäpussit kelpaavat kissojen toiletin putsaamiseen.

Joka viikko suoritan jääkaappitarkastuksen ja siivutan leivät kuivumaan hevosille. Kanoilla on jääkaappipäivänä juhlat - pilkon niille kaikista edellisviikolta jääneistä hedelmistä herkkusalaatin, johon löytyy hyvällä tuurilla vähän keitettyä pastaa tai muuta herkkua kyytipojaksi. Periaatteessa meillä yritetään kokata juuri sen verran kuin meinataan syödä, mutta aina jotain pikkujuttua jää pyrstökkäille salaatin painikkeeksi.








Aapokin osallistuu mielellään tämän tyyppiseen kierrätykseen. Tänään koiranpoika hoiti joululta jääneet piparit alta aikayksikön!





Tilan paras kierrättäjä on kuitenkin Lahja -kissa. Lahjahan saatiin aikanaan vähän niinkuin kaupan päälle talon mukana ja hyvä kun saatiin. Hiirikissaa siitä ei saa tekemälläkään, eikä kyllä tarvitsekaan, koska ei meillä täällä juuri hiiriä vilise. Sen sijaan Lahja hoitaa uskollisesti aamuin illoin nirppanokkasiperialaisilta syömättä jääneet ruuat. Lemmikkikauppojen kissanruokien kilohintaa ei uskalla päivänvalossa edes ajatella, mutta vähän sentään helpottaa, kun tietää, että jokainen muru  menee lopulta parempiin suihin.  Hyvä Lahja!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti