Tunnustaako joku esimerkiksi olevansa kartalla lääkekaappinsa sisällöstä? Juu, no me ei olla. Tai oltu, koska eilen päätin ottaa härkää sarvista ja käydä joka ikisen paketin ja purnukan läpi. Basibactia, jonka käyttöaika taisi päättyä vuonna 2007. Hemminki -vainaan fusidermejä useampi tuubi, vaikkei koko koiraakaan ole ollut kohta kolmeen vuoteen. Puhumattakaan niistä lukemattomista vitamiineista, joita kukaan ei kuitenkaan syö. (Ikinä.) No, nyt on sekin osasto ordnungissa ja jopa lapsiturvallinen - kolminkertainen eläköön huuto sille.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Kun on tunnustusten makuun päästy, niin siirrytäänpäs sitten tuonne arvon rouvan vaatekaapille. Vaikka muuten tykkään kulkea suhteellisen siisteissä tamineissa tuolla isommilla kylillä, niin on olemassa kolme kategoriaa, joiden kohdalla on parempi laittaa silmät kiinni. Ensimmäinen niistä on trikoojaosto. En pysty sitten niin mitenkään heittämään yhtäkään trikookutvaletta ajoissa menemään, koska "tämähän menee hyvin vielä ratsastuskäytössä" tai "kyllä tällä nyt vielä kevääseen asti pärjää". Ja jollen muuta keksi, niin vielä on sellainen oljenkorsi, että "käytän nyt vielä tän yhden kerran, mutta enää en vie pesuun." Tänä kesänä vedin jo omasta mielestänikin pohjat, kun huomasin asioivani lähileipomossa Finlaysonin kalsarit jalassa ("kyllä nämäkin hyvin kotikäytössä trikoista menee.").
Toinen kategoria on flanellihousut ja kaikki niiden sukulaiset. Ihan oikeasti, kuinka monet loppuun potkitut flanellit voi yksi ihminen tarvita? "No, kohtahan se on joulu ja sitten viimeistään heitän nämä (hellokityt vuosimallia 2012) uusien tieltä pois."
Jouluja tulee ja jouluja menee, mutta flanellit, ne on ja pysyy.
Viimeinen ja noloin kategoria on alusvaatelaatikko. Siitä ei sen enempää, kuin että ihmettelen, että ylipäätään olen enää naimisissa.
Joten eikun tuumasta toimeen, ja kaikki noloudet kerralla pellolle. Neljä muovikassillista meni ja kirpparijonoonkin siirtyi taas yksi vuorellinen lisää. Seuraava inventaario tapahtuu miehen vaatehuoneessa. Se on helppo keissi - kaikki, missä ei varsinaisesti ole reikiä tai ominaishajua, säästetään. Eli ei paljon mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti