sunnuntai 9. elokuuta 2015

Iso Tyttö!

Niin se vaan vierähti Ipanan ensimmäinen viikko Päiväkodissa. Hoitajatätien mukaan hommat sujuvat kuin vanhalla tekijällä, eikä edes päiväunilla ole ollut hädän päivää. Ainoa asia, joka aavistuksen hiertää typykän mieltä, on serviisi. "Meillä on kyllä kotona parempaa ruokaa!" tuumasi neiti kalkkunakastikkeen äärellä kuuluvaan ääneen.

Tänään juhlistettiin ensimmäistä päiväkotiviikkoa maailman sympaattisimmassa huvipuistossa. Nokkakivi ei välttämättä edusta ihan hightech -sukupolven mieltymyksiä, mutta minusta se on kyllä ihan superviihtyisä. Koneet on vanhoja ja natisevia, mutta niin kauniita. Työntekijät on kivoja ja lapset saavat viipottaa alueella turvallisesti.

Paitsi, että Ipanasta on tullut päiväkotimuksu, on ilmassa muutenkin ison tytön meininkiä. Viime vuonna uskaltauduttiin yhdessä yhteen ainoaan laitteeseen, mutta tällä kertaa tyttö paineli vekottimiin ihan yksikseen ja vilkutti mennessään.  Mutta yksi asia ei ole muuttunut - paras kaikista kieputtimista on kuitenkin vanha kunnon Tramppa.



 
 

 
 

 
 

 
 

 
 

 
 

 
 

 
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti