Toden totta, Voitto on saapunut kotiin. Kolme päivää yhteiseloa on takana ja pikkuhiljaa lattian ovat kansoittaneet purulelut, sanomalehdet ja ohi menneet lätäköt. Koko huusholli haisee miehen sanojen mukaan "möhnältä", joka on mun mielestä aika tylsämielisesti muotoiltu jostain niin ihanasta kuin koiran pennun haju.
Toki meillä haisee möhnän lisäksi myös likoamassa olevat nappulat. Minusta on ihanaa kuunnella koiranpennun syömistä, se on nautiskelua se! Aivojen hapertumisesta kertoo kaiketi myös se, että olen menettänyt kykyni kommunikoida normaalisti samassa tilassa pennun kanssa. Ajatus katkeaa joka kerta, kun jossain vilahtaa pieni musta antenni. Kun avaan suuni, tulee sieltä pelkkää lässynlässyä järkevien lauseiden sijasta.
Pyysin mieheltä kärsivällisyyttä pariksi kuukaudeksi. Eiköhän ääni kellossa muutu siinä vaiheessa, kun pennun puolivuotispäivä häämöttää. Siinä vaiheessa voidaan taas kysellä, kenen idea oli ottaa vielä yksi bouvier (kun sen edellistä edeltävän piti olla jo se laitimmainen kerta.)
Siihen saakka otan ilon irti ja pussailen ja lässytän niin kuin viimeistä päivää. Ette tekään siltä tule välttymään, koska... Tässä on Voitto, edestä ja takaa, tässä se istuu ja tässä se makaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti