Juhlat joutsenille

Minun mielestä joutsen on maailman upein lintu. Jaksaisin katsella niitä ihan loputtomiin. Ajatuksessa koko elämänsä yhdessä viettävistä linnuista on jotain tavattoman kaunista. Toisaalta suren, kun joku lentää yksin joukosta erillään. Niin paljon kuin Koivusalon elokuvia parjataankin, on minulle elokuvamaailman upein kohtaus elokuvassa Sibelius, jossa vanha herra seuraa Aino -vaimonsa kanssa joutsenten ylilentoa kotipihallaan - siinä kiteytyy kerralla kaikki se, mitä minulle merkitsee suomalaisuus. Luonto, lintu ja laulu.

Syksyllä hyvästelen lähtijät yksi kerrallaan. Ja kun viimeinenkin tööttäys on hävinnyt taivaanrantaan, ryhdyn odottamaan niitä takaisin. Maaliskuun alusta alan käydä malttamattomaksi - koskakohan ensimmäinen pariskunta saapuu? Kun Facebookissa joku etelän asukki ilmoittaa ystäviemme saapuneen, tekisi mieli laittaa korituoli terassille ja vain odottaa.

Tuntuu kivalle, kun Ipanakin on ryhtynyt joutsen -ihmiseksi. Yhdessä vilkuttelimme heipat syksyllä, ja päivien pidetessä olemme jutelleet joutsenista monet kerrat. Liikuttavinta oli, kun eräänä päivänä minulle oli piirretty kuva kotiin palaavista joutsenista. Taideteos saa olla jääkaapin ovessa niin pitkään, kunnes se hapertuu siitä irti.

Päätimme Ipanan kanssa, että pidämme palaaville joutsenille juhlat. Kun ensimmäinen tööttääjä olisi saapunut, paistaisimme läjän lettuja niiden kunniaksi. Viikonloppuna Ipana oli mummolassa, kun neljän linnun seurue kaarteli kotitiemme yli. Mummo ei ihan ymmärtänyt missä mennään, kun Ipana sai puhelinkeskustelumme jälkeen täydellisen hepulin. Nyt päästään juhlimaan!

Ja tänään ne vietettiin, juhlat joutsenille. Tai Soussenille, kuten ipana sanoo. On niitä huonompiakin syitä ryhtyä lettukesteille!