Mutta tosiaan, kanalatouhuissa on tapahtunut aika suuri muutos sitten viime näkemän. Ehkä.
Pohdin vuoden verran, että pitäisiköhän rotukirjoa vähentää, kun silkkilauma alkoi salakavalasti lisääntyä kuukausi kuukaudelta. Tuntui, että vaikka tiloja lisätään joka vuosi, niin aina on jonossa "vielä tämä yksi väriporukka", jolle tarvittaisiin uusi tila. Haluan nimittäin pitää kaikkien rotujen värit puhtaina, ja siksi joka jengille pitää olla oma yksiö. Laskeskelin, että vuoden vaihteessa meillä oli talossa 9 kukkoa omine leideineen ja lisäksi tilat tipuille ja nuorisolle.
Pitkällisen harkinnan jälkeen päätin, että luovun araucanojen kasvatuksesta kokonaan. Kun kolmesta rodusta piti valita yksi, ei järjellä ollut asian kanssa taas mitään tekemistä. Araucanat munivat hyvin, ovat terveitä ja kestäviä. Jättikochit syövät hyvin, munivat huonosti ja vievät kolminkertaisen tilan. Kumman valitsen - no, jättiläiset tottakai!
Jättikochin on rotuna lähimpänä mun sydäntä, vaikkei niiden kasvattamisessa ole oikeastaan mitään tolkkua. Varsinkaan, kun en itse kykene hyödyntämään ylimääräisten kukkojen lihaa. Jättihän on alun perin jalostettu Kiinassa juurikin liharoduksi, mutta meillä niiden virkana on olla vaan ihania, hienoja ja kivoja. Mies vinoilee joka tirpan kohdalla, että "Tuo nyt ainakin jää varmaan KOTTII. ".
Kyllä. Se on ihan nippa nappa, että pystyn yhdestäkään luopumaan ilman väkipakkoa.
Niinpä aikuiset araucanat vanhaa Hilmaa lukuun ottamatta lähtivät uusiin koteihinsa helmikuussa. Olen iloinen, että kaikki pääsivät hyvien ihmisten luokse ja toivon, että niiden kasvatustyö jatkuu siellä siitä mihin meillä jäätiin.
(On tässä kyllä tunnustettava, että vielä tuolla kanalassa kuoputtaa muutama tirppa niiden jäljiltä. Vielä en tiedä, mitä niiden kanssa teen. Jääkö "kottii" vai lähteekö maailmalle, se jää nähtäväksi. :-) )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti