Ollaan tässä nimittäin kaksi vuotta väännetty kättä siitä, ettei meidän vanhat jättikochit ole muka munineet enää miesmuistiin. Talvella jätit ovat aina olleet surkeita munijoita, mutta viime kesänä ihmettelin, kun munia ei alkanut silloinkaan näkyä. Kunnes löysin jättiläisten munintapesien alta taiten kaivetut käytävät suoraan tarhan ulkopuolelle - olen aivan varma, että joku pikkupetolainen kävi meillä täydentämässä varastojaan.
Mies sen sijaan oli vakuuttunut, että teoriani oli vähintäänkin ontuva. Parisen vuotta tässä on kuunneltu naljailua aiheesta, kuinka järkevää puuhaa on pitää eläkekanoja tämmöisen lauman jatkona. Harmittava takaisku, että Lempi ehti jo poistua autuaammille matomaille, sillä nyt se on todistettu - KYÄ MUNII NÄÄS!
Pikkusen jo keväällä ihmettelin, kun Suhmuran Herrasväelle (jotka molemmat ovat cuckoo -värisiä) syntyä pätkähti täysin musta kanatipu. Mielessäni mietin, että jopa on erikoista, kun tähän mennessä kaikki tiput ovat olleet samaa käen väriä.
Seuraavaksi kiinnitin huomiota munien määrään. Rouva Suhmura on aina ollut hyvä munija, mutta tahti tuntui senkun kiihtyvän. Tässä vaiheessa tuumailin Miehelle, että voiskohan nyt olla, että munia pukkaa joku toinekin (eikä porukassa ollut muita mahdollisuuksia kuin ikäneidot Lempi ja Helena)?
Ja eilen se saapui, ah niin maukas erävoitto. Mies käppäili jättiläisten kesämökiltä käsissään neljä munaa ja totesi: "Juu, ei se yksi kana voi kahdessa päivässä mitenkään näin montaa munia."
Go Helena Go!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti