Uusia tuulia Arwon kanalassa

Laitellaanpas pitkästä aikaa hiukan kuulumisia myös kanalan puolelta. Tätä nykyä tulee useammin päiviteltyä kanoihin liittyvistä jutuista Instagramiin ja Facebookissa Arwon kanalan omalle sivulle, vaikka kyllä Arwolan oikea koti on edelleen täällä blogin kainalossa.

Paljon on ehtinyt taas viime kuukausina tapahtua, porukkaakin on tullut ja mennyt. Suurin muutos lienee se, että viime vuoden keväällä tein radikaalin päätöksen luopua araucanojen kasvattamisesta kokonaan. Onhan meillä toki edelleen vanha kunnon Hilma, kanalamme teräsmummo, mutta tipuja ei araucanoista enää tule. Vaihdoin koko siitosryhmäni ystäväni kanssa ja otin tilalle hänen faverollensa, jotka sopivat luonteensa ja ulkoisen olemuksensakin puolesta paremmin meidän muiden karvajalkojen jatkoksi. Vaikka kanojen kasvatus on meillä mennyt jatkuvasti tavoitteellisempaan suuntaan, on kanojen luonne edelleen meille aivan ykkösjuttu. Araucanat ovat näihin pyllerörotuihin verrattuna huomattavasti säpäkämpiä ja väsyin niiden säheltämiseen varsinkin nuorella iällä. Ehkä meillä jatkossakin keikkuu aina yksi lajin edustaja ilahduttamassa sinisillä munilla, mutta en usko palaavani rodun kasvattajaksi tulevaisuudessakaan.

Faverollet sen sijaan ovat aika mainiota porukkaa. Ne ovat rauhallisia ja viisaan oloisia, toisten silmään hirveän rumia ja toisten mielestä varsin viehättäviä. Niillä on aivan uskomattoman ihanan tuntuinen sulkapeite, silkkisen pehmeä. Tämä porukka ei liiemmin stressaa, ne siirtyvät rauhallisesti orrelle vierekkäin odottamaan, kunnes saan niiden asumuksen siivottua.  Faverollet munivat tosi hyvin aina niin kauan kuin munivat - nyt niiden luova tauko onkin sitten kestänyt syyskuun lopusta alkaen. Kevättä odotellessa...

 

 

Lempparirodulleni jättikochineille valmistui joulukuussa ihka uusi kanala. Sanomattakin on selvää, että tälle joukkueelle kelpaa vain paras. On tapetoitua seinää ja radiosta tuuttaa suomipoppia päiväsaikaan. :-) Mies jaksaa naljailla jäteistä aina vaan, mutta tottahan se on, että pitäisin mieluiten kaikki hyvällä tuurilla siunaantuneet tiput itse.

Viime vuonna jättien kasvattaminen ei todellakaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kesän aikana molemmat seniorikukkoni kuolivat vanhuuteen ja tipujakin kuoriutui kokonaiset 11 kappaletta. Niistä 9 oli kukkoja. Edelleen meillä on pari ylimääräistä kukkoa kasvamassa, mutta eiköhän niillekin kevään korvalla omat leidit löydy. Jollei, jäävät kotiin...

 

 

 

Suuri rakkauteni Mauri <3

 

Silkkikanarintamalla olen panostanut kasvatustyöhön eniten. Jalostusmateriaalia on jatkuvasti pyritty parantamaan valikoimalla parhaat yksilöt omaan siitokseen. Tämän vuoden agendana on päättää, mitkä värit meillä jäävät kasvatukseen, koska koko värikarttaa ei voi kerätä. Meillä on kaikki väriryhmät erikseen ja vielä eri siitosporukat erikseen - pelkästään silkeillä on käytössä 8 eri tilaa. Edelleen käytän valikoituja amerikkalaisia linjoja laajentamaan kotimaista geeniperimää, mutta lisäksi meille muutti heti vuoden alussa belgialaista alkuperää oleva siitosryhmä (Pat Borra / Zijdehoender.be), joka on ainoa laatuaan täällä Suomessa. 

Jatkossa odottelen tämän ryhmän poikasten lisäämistä omiin parviini ja lisäksi toivon saavani uutta amerikkalaista verta ystävieni perustamasta White Snowflake Poultrystä (www.facebook.com/whitesnowflakepoultry) , joka on nyt tuonut kokonaan uusia linjoja Usa:sta. Jennillä ja Heliksellä on myös työn alla uusia värejä, joita meillä ei aiemmin kotomaassa ole ollut.  Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mitä hauskaa sieltä alkaa putkahdella.

Varma kevään merkki on paitsi valon lisääntyminen, myös hautomakoneiden pörinä. Arwolaan syntyi viime yönä 7 ensimmäistä tipua, ehkä koneessa on päivemmällä jo lisää täytettä.

Mukavaa viikkoa!