Taitavat kädet

Niin se vaan vierähti jälleen yksi Joulu ohi täällä rachillä. Suurelta osin perinteinen ja melkein yhtä suurelta osin erilainen. Enpäs muista koskaan vielä jouluna haravoineeni pihaa, tai laittaneeni hevosia nauttimaan vihreästä laidunheinästä.  Jouluratsastuksella ilma tuntui melkein keväiseltä, mikä on hätähousunkin mielestä jo perin merkillistä.

Tällä kertaa Joulua tarkasteltiin myös ensimmäistä kertaa pienen lapsen vinkkelistä. Tykkään hirmuisesti perheemme jouluperinteistä ja haluaisin viettää jokaisen aattopäivän mieluiten samalla kaavalla. Perinteiden siirtäminen eteenpäin on kivaa, ja toisaalta lapsen vilpitön riemu muistuttaa meitä muita siitä, mistä oikeastaan koko juhlassa on kysymys. 

Partaukko oli tänä vuonna jotakuinkin tutunoloinen, mutta lapsen jännitykseen oli silti hauska heittäytyä mukaan. Joko kello kilisee? Joko ääniä kuuluu?

Lahjajuttuihin liittyi tänä vuonna monta ihailun hetkeä, niin taitavia toiset meistä ovat käsistään. Jouduin elämäni ensimmäistä kertaa jopa motocrosspyörien vaihto-operaatioon Suuren Jouluhuijaukseni tiimoilta. Miehen selän takana oli ketkuiltu jo pari viikkoa, jotta Leskentekijään saataisiin salavihkaa vaihdettua piikkipyörät. Tuskanhiki tirisi selkää pitkin, kun hirveällä marmatuksella  sain Miehen hoitamaan "pakollista kukkakauppavisiittiä" viisi minuuttia  ennenkuin vaivalla hankitut pyörät (ja niiden ihana asentaja) saapuivat pihaan aatonaattona. Haravan kanssa heiluminen ei sekään liittynyt tallipihan joulusiivoukseen vaan piikkipyörien jälkien paniikinomaiseen peittelyyn. Huijaus onnistui täydellisesti, kiitos siitä rikostoverilleni Matille!

Joulun toisesta taidonnäytteestä vastasivat Mummo ja Mummi. Ihailen vilpittömästi ihmisiä, joilla on paitsi taitoa, myös kärsivällisyyttä ihanien käsitöiden tekemiseen. Pohtiessani ääneen, että joskohan minäkin sitten eläkkeellä puikkoihin tarttuisin, totesi Mies, että "Etsääkuitenkaaehi." Niinpä.

Oman jouluni paras lahja oli ehdottomasti pianovanhukseni viritys ja soittamisen ilon löytäminen uudelleen. Ihanaa, että sormet vielä muistavat jotain siitä, minkä pääkoppa oli jo ehtimyt unohtaa. Oikeastaan vasta nyt ymmärrän, kuinka olen soittamista ikävöinyt. Soittaminen tuntuu siltä, kuin tapaisi vanhan ystävän pitkän tauon jälkeen, mutta juttu luistaisi, niinkuin ei koskaan oltaisi erossa oltukaan. Toivottavasti tulit tällä kertaa jäädäksesi, vanha kamu.