Puutalounelmia

Toiset meistä ei vaan koskaan lakkaa haaveilemasta. Mikä sinänsä on pelkästään positiivista, koska ilman unelmia elämä olisi paitsi tylsää, myös jotensakin turhaa. Minulle unelmat ovat polttoainetta - kun mietin, mitä haluaisin elämässä vielä nähdä, tehdä tai saavuttaa, jaksan taas hypätä aamulla saappaisiini ja tarpoa eteenpäin.

Unelmia on niin erilaisia. On konkreettisia ja haihattelevia, järkeenkäypiä ja ihan silkkaa heissuliveitä. Jokainen meistä varmaankin toivoo, että saisi elää läheisten ympäröimänä terveen ja hyvän elämän. Että rahat riittäisi ja perhe pysyisi kasassa. Mutta hömppäosastolla mennään ihan muissa sfääreissä. Mitä tekisin, jos voittaisin lotossa? Jokohan meidän elinaikana saa ostaa kuulennon? Tai aikakoneen?

Ja minä hölmö haaveilen aina vaan taloista. Näen unia unelmien taloista, joissa ovi toisensa jälkeen johtaa uusiin ihaniin huoneisiin. Jännä muuten, ettei unien taloissa ole koskaan rumia tapetteja. Ei 70 -luvun hirviökirjahyllyjä, eikä vihreitä asioita. (Minun taloissani ei koskaan tule olemaan vihreitä asioita.) Päiväunelmoin eläkepäivistä alppimaisemissa ja sitten vielä vanhempana voisinkin  köpötellä siellä Fuengirolassa, jossa saa ostaa niitä Suomalaisia Asioita.

Viime aikoina unelmointi on johtanut vaarallisille teille. Olen pikkuhiljaa alkanut viritellä ajatusta seuraavasta projektikohteesta, joka voisi olla taas ihana, vanha puutalo. Isäparka saisi härslaakin, jos kuulisi asiasta, onhan me sentään jo yhdestä talonrohjosta hengissä selvitty. Mutta koska Isä ja ATK eivät ole kontaktissa, voin täällä höpötellä ihan muina naisina mitä mieleen juolahtaa.

Haluaisin vanhan koulun tai pikkukartanon. Kauniin vanhan rakennuksen, jolla olisi vanhan rouvan sielu. (Ja terve alapohja.) Siihen riittävästi lääniä ympärille, jotta saisi puuhastella rauhassa. En tiedä, haluaisinko enää samanlaista eläinkatrasta ympärille kuin meillä nyt on, mutta todennäköisesti joka ainoa kuitenkin muuttaisi mukana - eli lisäämme unelmaamme myös vanhan navettarakennuksen.

Vanhojen talojen kaipuussani olen käynyt vähän kylillä fiilistelemässä. Ensin piipahdettiin Raumalla, jonka vanha kaupunki on balsamia haaveille....

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään kiikutettiin muutama kana Suonenjoelle ja siellä vasta hauska paikka olikin. Iisvedellä, 5 km Suonenjoelta, on vanha työläiskortteli, jota kutsutaan Savon Pispalaksi. Kolikkoinmäki on osin hyvinkin ränsistynyt alue, mutta onneksi muutamassa talossa oli jo projektit hyvin käynnissä.  Voi vaan kuvitella, millaisia tarinoina tälläkin alueella olisi kerrottavanaan. Kun on eletty vierekkäin, tehty töitä rinnakkain, rakastettu ja riidelty raja-aitojen yli.

 

 

 

 

 

 

 

 

(toim.huom. aidat ja portit on myös niin mun juttu.)

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuka pelastaisi tämän kaunottaren?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saapa nähdä, millaisia tunnelmia tämän vuoden asuntomessut Mikkelissä herättävät. Etukäteen jo kitisin, etten jaksaisi katsoa enää yhtään mustaa telkänpönttöä tai kuutiota paljun vieressä, mutta urhoollisesti aiomme purjehtia Mikkeliin kuun lopulla. Toisaalta, niiden jälkeen vanhan talon hankinta voi tuntua aina järkeenkäyvemmältä idealta!