Villa Valo

Yksi kohta työlistasta voidaan viivata yli, sillä Valon oma ulkoilutarha on saatu valmiiksi. Sekä minä että possu olimme yhtä hymyä, vihdoinkin ystävälläni on hienot systeemit ja läänit possuilla menemään.

Vielä pieni sananen possujen älykkyydestä.  Tai ehkä kuitenkin pari kuvaa. Muista en tiedä, mutta Valo ainakin menisi heittämällä perustottiksesta läpi. Hyvin sujuu sekä seuraaminen, luoksetulo että istuminen. :-)

Karvapallot

On taas se aika, kun voisin istua tuolla kanalan nurkassa tuntikausia vaan tuijottamassa, kuinka silkkikanojen karvat kasvaa. Pieninä tipuina ne on toki ihan hurjan söpöjä, mutta sen jälkeen koittaa viikkojen sulkautumisvaihe, jolloin ne on lähinnä ihan hirveän rumia.

Kunnes sitten alkaa vaihe, jolloin ne alkaa näyttää oikeilta pieniltä silkkikanoilta. Ensin puolivälistä ja jaloista - ja tottakai vasta ihan lopuksi päästä, josta voi alkaa arvuutella niiden sukupuolta. Silkeissä jännää on se, että jotkut yksilöt tunnistaa jo tosi varhaisessa vaiheessa, ja sitten on niitä, joiden kohdalla bingokuponkia täytetään kuukausitolkulla.

Nyt seuraillaan ensimmäisten pikkuamerikkalaisten kasvua. Jo tässä vaiheessa niistä näkee, että karvastoa tulee keskimääräistä enemmän. Innolla odottelen, josko olisivat isänsä jäljillä ja saataisiin vihdoinkin myös kukoille oikein kunnon poskiparrat.

Pahinta tässä on se, että olen jälleen kerran vähän tykästynyt yhteen pieneen kukkopoikaan. Mehän ei periaatteessa tarvittaisi valkoista kukkoa omaan kasvatukseen ollenkaan, mutta katsokaa nyt tätä oman elämänsä Billy Idolia:

Mukana porukassa on myös toinen silmäteräni, splashin värinen Aarre:

Isäpappa Richard on linssilude - tuntuu siltä, kuin se oikein asettuisi poseeraamaan eri kulmista, kun saavun kameran kanssa paikalle:

Seuraavaksi jäämme odottelemaan ihan pienimmäisten kehitystä. Kovasti hinkuaisin kokomustaa Kukkoa (kyllä, luit oikein, lisää kukkoja taloon vaan!) ja pieniä sinisiä, joihin molempiin tuolla tipulassa saattaa olla aihiot kasvamassa.

Tai sitten ei - näillä kun tapana muuttaa paitsi sukupuolta, myös väriä matkan varrella.

Toukokuu

Tänä vuonna on kesän tulo tiukassa. Vettä on saatu ehkä kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna, lämpötila pyörii kympin korvilla ja loppuajan tuulee niin, että tukka meinaa irrota.

On kuitenkin toukokuu, lempikukuukausi. Välillä täytyy oikein keskittyä katselemaan ympärilleen, että muistaisi nauttia kaikesta vihreydestä ja joka lisääntyy päivä päivältä. Pitää muistaa tervehtiä perunan alkuja ja napata sipulinvarsi suuhun samalla reissulla. Tutkailla, joko gladiolukset alkaisivat olla valmiita muuttamaan kasvihuoneesta kukkapenkkiin .

Vaikka tuo edellinen päivitys kertoi sen työläämmän puolen maalla asumisesta, olen silti onnen pekka, kun saan katsella näitä maisemia joka ikinen aamu. Lampsia omilla tiluksillani vaikka yöpäaita päällä ja kuunnella kukkojen konsertointia.

Ja juuri tätä kirjoittaessani näen keittiön ikkunasta, että inkkariheppa on remontoinut itsensä laidunaidan väärälle puolelle. Kahvikuppi kouraan, kumpparit jalkaan ja tilannetta tutkimaan. Luojalle kiitos ahmattihevosista, jotka karkaavat korkeintaan seuraavan heinätupon kohdalle.

Joutilaana(ko?)

Aika moni on kysellyt tässä kevään aikana, että "miltäs se nyt on tuntunut tuo työttömänä oleminen?" Yleensä siihen perään tulee sitten kommentti, etttä "no, sulla varmaan riittää jotain touhua siellä kotosallakin."

No joo, listat on taas laadittu (Jos ette ole nähneet elokuvaa Kekkonen tulee, niin suosittelen lämpimästi. Jollei muuten, niin siellä on ainakin paras listojen laatija ikinä.).

Tämä eka on mun henkilökohtainen, vähän niinkuin "olis-pitänyt-olla-jo" töiden lista:

- Valon tarhan maalaaminen
- kasvimaan käytävät valmiiksi
- kasteluvesille uudet paljut
- viimeiset laidunaidat
- loput lannoitukset
- pajukon myrkytys
- Aapon pesu ja trimmaus
- raivattujen risujen roudaus polttoon
- laiduntolppien tervaus
- ikkunoiden pesu

Aikaa toimintaan kokonainen viikko.

No, kun näistä on selvitty, alkaakin sopivasti miehen eka kesälomapätkä, joka on jo nyt ristitty työlomaksi. Hirnuttiin täällä vedet silmissä jo kun laadittiin listaa - oisko sittenkin pitänyt ottaa joku pikku lisäprokkis vielä...

- polttopuut, 20 kuutiota
- vanhan heinän siirtäminen ja heinävaraston siivous
- uusi heinä tilalle (eka erä 600 paalia)
- varastorakennukseen tellingit ja kattotuolit
- metsätarhaan uudet aidat
- myrkytettyjen pajujen kaato ja polttaminen
- pihatien kunnostus ja ulkovalot

Että semmosta se on työttömyys näillä lakeuksilla.
Mutta on mulla yksi salainen ase, jonka turvin ruohonleikkuuseen saa nykyisin jakaa vuoronumeroita.

Siinä se on, mun uusi kesäferrari:

Avajaishumua

Tällä viikolla on päästy oikein avajaisten makuun.

Laidunkausi polkaistiin käyntiin seeprakuosein (nähtäväksi jää, tehoaako raitapalttoo ihan oikeasti hyttysiin, vai jäädäänkö pelkästään tyylilyyli-asteelle)...

... jättikochit muuttivat kesämökilleen...

...ja kesäkukkakausi on päästetty valloilleen. Lupasin, etten osta enää yhden yhtä ruusua tänä kesänä. Mutta sitten huomasin todellisen Puutteen. Meillähän ei ole vielä yhtäkään köynnösruusua! (No nyt on, mutta sitä ei kerrota Anulle.)

Uravalinta koetuksella

Meillä on ihan huippuhyvä kengittäjä. Pitää kaiken lisäksi huolta oikeista kengitysväleistä (siinä on nimittäin aihepiiri, jonka kohdalla nukkuisin pommiin joka kerta). Mukava tyyppi, jolle taidan aina soittaa ensimmäisenä, kun meillä on joku hevosaiheinen probleemi.

Ja mitä saa tämä miekkonen vastapainoksi?

Ensin mustavalkoisen tamman, joka tällä kertaa päätti kokeilla, pääsisikö pälkähästä, jos yrittäisi kaatua kengittäjän päälle? Koska kengittäjiä ei  ole tarkoitus tilsiä lattianrakoon, joudun toimimaan vieressä kurinpitolautakuntana koko toimituksen ajan.

Sitten on vuorossa poniini, jonka mahan alle yltääkseen miesparan on laskostauduttava kolmeen osaan. Eläköön työergonomia.

Sokerina pohjalla on sitten blogimme nimihenkilö, jonka yksittäinen jalka painaa keskiverto koirankopin verran. Todettakoon myös, ettei meidän tallin käytävä ole ihan pikkiriikkinen...

... ja siellä se kengittäjäparka litistyy seinän ja tamman välissä.

Saadaan olla onnellisia, että turkoosi paku edelleen ilmestyy tallin kulmalle.

Onko teillä Kuninkaan paikka auki?

Yleensä en tässä etusivulla noita myytäviä kotkottimia mainosta, mutta nyt on poikkeuksen paikka. Ja mikseipä olisi, onhan kyseessä sentään meidän kanalan kuningas, jättikoch Arwo.

Jos kaipailet kanalaasi todellista herrasmiestä, jolla on kokoa ja näköä, tässä se on! Aina lungi, sylissä siirrettävä ja kiltti myös lapsille. Kohtelee myös omia leidejään kuninkaallisella Arwokkuudella.

Arwo myydään ainoastaan hyvään pysyvään kotiin, ei kesäheilaksi, eikä padan täytteeksi.

Kiitos kaikille kiinnostuneille, Arwolle on löytynyt uusi kuningaskunta!

arwonkanala@gmail.com

Äittä

Tähän äitienpäivään on liittynyt monenlaisia tunteita. Surua, ikävää, rakkautta ja ennenkaikkea kiitollisuutta omista läheisistä, noista maailman  tärkeimmistä  äideistä meidän elämässä.

Omasta Äidistä, joka on ihana ja urhea. Anopista, jonka läsnäolo rauhoittaa tiukalla hetkellä.

Siitä että Ipanalla on Äiti ja Äittä.

Ja kolme Mummoa joihin turvautua elämässä.

Aurinkoa päiväänne, tärkeät.

Puutarhaunelmia

Ettepä arvaakaan, miten voi käydä ihan tavallisella kauppareissulla?

Totaalinen sekoaminen oli lähellä, kun äkkäsin, että paras puutarhakauppa ikinä on meidän uusi Lidl (ja tämä ei suinkaan ole maksettu mainos :-) ). Siinä ne nökötti maitohyllystä seuraavana: kukkasipuileita, taimia, purkkeja ja jos vaikka mitä. Siinä vaiheessa kun jaloruusun taimi maksaa alle kolme euroa, voidaan olla varmoja, että meidän kottero on jo shopattu täyteen yhtä ja toista "tuikitarpeellista". (Ja seuraavana päivänä santsikierros.)

Kotiin kurvattuamme olikin postista saapunut lähetys, jossa oli ihan muutama  istutettava pikkutaimi lisää. Päätin tänä vuonna kokeilla verkkokaupan antimia, koska säästö tavalliseen taimipihaan verrattuna oli huima. Mitäpä siinä, jos kyse olisikin muutamasta kukkapurkista kesän mittaan, mutta pakko on tuumata vähän myös budjettia, jos haluaa että kasveja on mahdollisimman paljon.

Nyt meillä on kasvihuoneessa hirmuinen määrä pieniä purkkeja, joille käyn juttelemassa vähän joka välissä. Jollei se nyt jo viime vuonna käynyt selväksi, niin rakastan tuota omaa kasvihuonettani. Enää ei mene kauaa kun ensimmäisiä maistiaisia saadaan, sillä keittiöperunoissakin on jo ensimmäiset kukat!

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä haluan esitellä teille vielä yhden jutun, josta olen haaveillut pitkään. Projekti on vielä viimeistelyä vailla, mutta koekäyttö on jo suoritettu:

Siinä se vihdoin on - mun oma istutuspöytä! Projekti suoritettiin kolmessa tunnissa. Torista ostin vanhan oven ja pukkijalat pöydäksi. Päälle ruuvattiin pleksi, jotta saan oikein luvan kanssa läträrä kelissä kuin kelissä. Vanhat laatat löytyivät ystävän pihasta ja siinä se, mun oma istutuspaikka on melkein valmis. Vielä pitää viimeistellä laattojen reunat ja asentaa vanha heinähara seinälle naulakoksi. Jos joku on varmaa, niin se, että tänä kesänä mut löytää kirjaimellisesti aina nurkan takusilta!


ps. Luulin olevani jo ihan trendsetteri, kun tilasin taimikaupasta kasvin nimeltä "päärynämelooni". Pistivät kuitenkin paremmaksi - lähetyksen mukana oli pussillinen siemeniä keltaisesta ja pyöreästä "sitruunakurkusta". Mitäs sitten keksittäisiin? Ehkä ensi vuonna tilansäästämiseksi "tomaattiperuna?"