Voi että olen tyytyväinen, kun irish cob -tammamme Kisse on pysynyt ehjänä koko kesäkauden. Viime vuonna kesäsesonki meni meiltä kokonaan ohi, kun tamma onnistui maastolenkillä telomaan kavionpohjansa ja meni aivan jalattomaksi. Sitten kun syssymmällä pikkuhiljaa saatiin taas kuntoa kohoteltua, onnistuimme yksissä tuumin kaatumaan liukkaalla kentällä - ja taas oli tamma sairaslomalla että heilahti.
Paitsi tapaturma-alttiudeltaan on Kisse muutenkin ihan omaa luokkaansa. Veikkaanpa, että aika moni pudisteli päätään yhteiselomme alkutaipaleella (jollei vieläkin). Sen lisäksi, että se karkasi sekä tarhasta että käsistä, löysin itseni kentän pinnasta useammin kuin käsistä sormia löytyy. Kisse on omapäinen, erittäin lahjakas kaatumaan omiin kinttuihinsa ja varsinkin alkutaipaleella sen peräkontti nousi ilmaan ihan vaan pukittamisen riemusta. Lisäksi se on Tamma isolla t:llä - vain taivas on rajana draamalle, jos huono päivä kohdalle osuu.
Mutta niin vaan on pimatsustakin kuoriutunut rapsutusta rakastava syliheppa matkan varrella. Enää ei ole niin väliksi, onko tarhassa sähköjä vai ei, eikä taluttajankaan tarvitse roikkua narun jatkona pitkin tiluksia. Satulavyön kiristäminen ei aiheuta paniikkia kanssaeläjissä eikä kenttäänkään ole tarvinnut tutustua makutuntumalla sitten viime talvisen kaatumisen. Vielä viime kesänä olisi ollut täysin mahdoton ajatus jättää tämä neiti nurmikolle irralleen pesun ajaksi, mutta nykyisin hoitohommat sujuvat leppoisissa tunnelmissa. Ja mikä parasta, sen korvat ovat kääntyneet pysyvästi eteenpäin.
Nyt pitää vaan olla tarkkana kuin porkkana, ettei uusia haavereita sattuisi.
Koska me aletaan typykän kanssa olla ihan hirmuisessa iskussa. Tänäänkin hypättiin (jollei nyt ihan maahankaivettuja puomeja) niin tyylikkäästi ettei mitään tolkkua!
Ja tästä seuraavasta kasasta olisi tarkoitus muodostua Kisselle ravikärryt. Matkan varrella on vain yksi suuri mutta - mahtuuko kurvikaunotar aisojen väliin? Raporttia seuraa tuonnempana.
ps. Tässä taannoin kävimme miehen kanssa seuraavan keskustelun:
Mies: "Kai sä meinaat ton Kissen vielä astuttaa?"
Minä: "Anteeks kuinka?!"
Mies: "No kun se on niin hieno tamma kuitenkin."
Minä: "Täh... Onkohan sullakaan enää ihan kaikki inkkarit kanootissa?"
Mies: "No minä oon alkanut tykkäämään siitä."
Minä: "Saisinko tämän vielä kirjallisena ja äänitettynä?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti