Kevään ensioireet

Sairastamisen seurannainen on täällä ranchielämässä se, että joka kulma ehtii räjähtää käsiin sillä aikaa. Yhtään ei auta asiaa, että vesisateen myötä meidän piha näyttää lähinnä sontaviljelmältä - tähän saakka lumihanki on armollisesti peittänyt keväällä odottavan kottariurakan. Ulkohommat kannattaisi muutenkin hoitaa luistimilla, sen verran mielenkiintoiset ovat kävelyreitit näinä aikoina.

Vaikka näköalat ei varsinaisesti häikäise, en silti millään malttaisi odottaa, että päivä pitenisi vielä lisää. Olisi ihan mahtavaa, kun ehtisi taas ratsastamaan valoisalla myös arki-iltaisin. Mikään ei rentouta paremmin kuin maastolenkki hektisen päivän päätteeksi!  Puutarhakädet alkavat myös syyhytä pahaenteisesti - huomaan vilkuilevani kassajonossa pihalehtiä sillä silmällä harva se päivä. Onneksi kohta saa taas laittaa keittiöperunat aluilleen, siitä se sitten lähtee!

Koska jostain päästä on raivuu aloitettava, on viimeiset pari  iltaa vietetty kanaloita jynssätessä. Meillä on nyt aika paljon pikkutirppoja kasvamassa ja se tietää sitä, että siivottavaa riittää. Mutta onpa niiden kanssa sitten ihana seurustella raikkaassa kanalassa -  terveisiä vaan kestopehkuilijat, kyllä puhdas puru on vaan puhdas puru!

Ynnäilin tässä, että meillä on ollut kanoja neljä vuotta. Siitä ajasta kolme olen käyttänyt etsimällä mahdollisimman hyviä siitoslintuja omaan parveeni. Vaikka takaiskuiltakaan ei olla vältytty, olen nyt tosi tyytyväinen tähän porukkaan.

Eilen kuvasin silkkinuorisoa, josta olen hirmuisen ylpeä. Nämä ovat hienoja, vaikka ihan itse sanonkin!