Vuosi 2016 - mitäs toitkaan tullessasi?

Uutta vuotta käynnistelen täällä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Mies on perinteiseen tapaan ruokkimassa nälkäisiä vuodenvaihtajia ja  Ipanalla oli Papan kanssa ihan omat rakettihommat mummolassa. En ole oikein koskaan ollut uuden vuoden bilehile, joten ihan mieluusti hiippailin kotona tarkkailemassa eläinkatrastani, jottei pommitus kävisi kenellekään ylivoimaiseksi. Kaikeksi onneksi uuteen aamuun saatiin herätä rauhallisissa tunnelmissa, tallissakin oli leppoisan näköisiä turpia vastassa.

Vuoden ensimmäisessä päivässä on aina sivun kääntämisen tunnelma. Perinteiseen tapaan omassa ajanlaskussani tänään on kevään ensimmäinen päivä, ja tuntuu siltä, että edellinen vuosi on aika laittaa kirjoihin ja kansiin -  ja nostaa hyllylle pölyttymään. Vaan millainen oli tuo vuosi 2016? Jos yhdellä sanalla pitäisi vuotta kuvata, olisi se varmasti kiire.

Vuonna 2016 opettelin kokonaan uuden ammatin ryhtyessäni myymään asuntoja. Koska olen syntynyt kunnianhimon kukka kourassa, päätin että homma otetaan haltuun tehokkaasti ja nopeasti - ja sillä selvä. Jos muutkin tähän pystyvät, pystyn minäkin. Mietin, että opettelen uutta niin paljon, kuin kapasiteetti antaa myöden ja teen kaikki työt, mitä eteen tulee. Tiesin, että saavuttaakseni jonkunlaisen tulotason, on minun tehtävä suhteessa enemmän töitä, kuin niiden, joilla kokemusta alalta oli pidempään. Tällä areenalla kilpailu on kovaa, mutta mietin, etten halua ryhtyä viivalle muiden kanssa - riittää, että tiedän itse tehneeni hommat niin hyvin, kuin mahdollista. Nyt kun tuo ensimmäinen vuosi on takana, voin ylpeänä todeta, että sotasunnitelmani toimi. Työ on ollut kivaa ja motivoivaa - ja onpa sillä ne laskutkin maksettu. Henkseleitä ei silti auta jäädä paukuttelemaan, sinnikkäästi eteenpäin vain.

Vuonna 2016 jouduin myös pohtimaan kovasti tulevaisuutta. Menetin kesäkuussa vanhan rakkaan tammani Mamman, ja se oli isku suoraan vyön alle. Vielä puoli vuotta myöhemmin itku on herkässä, ja ikävä pusertaa sisuskaluja. Vaikka yritin valmistautua aiheeseen pitkään ennen kuin tilanne oli käsillä, tiesin, että tämä luopuminen tulee ottamaan koville. Pohdin jo etukäteen, loppuuko hevosten pitämiseni tähän.  Hevosihmiset tietävät mistä on kysymys, kun puhutaan Elämän Hevosesta. Niitä on onnekkailla yksi elämässään, ja minulle se oli Mamma. Olen kiitollinen siitä, että minulla on nuo muut karvapallerot yhä tuolla tarhassa, mutta jotain on lopullisesti muuttunut.  Tänä keväänä täytyy tehdä päätös, jääkö nuorisohevonen meille vai hankinko vielä yhden isomman hevosen ratsukseni.  Vai pieneneekö lauma entisestään. Aika tuokoon viisaita päätöksiä.

Vuosi 2016 toi mukanaan vanhan harrastuksen. Voitto -koiran kanssa kerättiin rohkeutemme ja ruvettiin käymään näyttelyissä. Sen suhteen mikään ei ole muuttunut kymmenessä vuodessa. Tarvitaan paketillinen imodiumia, jotta kykenen edes saapumaan näyttelyalueelle. Näyttelyjännitys on jotain aivan käsittämätöntä, ja siinä ei ikä näytä tuovan minkään sorttista viisastumista hihnan kaksijalkaiseen päähän. Päätin, että nelikymppisenä minun on kyettävä esittämään oma koirani näyttelyssä. Aloitin uran suoraan huipulta Helsingin Messukeskuksessa Voittaja Näyttelyssä. En pyörtynyt, enkä seonnut omiin jalkoihini, joten jatkossa esiinnymme kuin konsanaan vanhat tekijät.

Vuonna 2016 ranchillä puuhattiin jälleen yhtä ja toista. Suurimpina rutistuksena mieleen tulee pihan aitaprojekti, jotta  karvanaamat pysyisivät jatkossa omalla tontilla. Edelleen naapurin neidin sulotuoksut aiheuttavat kaihoisia katseita tontin laitamilla (sontakasasta puhumattakaan), mutta tavoitteena on tilkitä koirilta joka ikinen pakoreitti ennen kevään saapumista. Lautaa, tolppia ja heinäseipäitä on kulunut satoja metrejä, mutta onpahan meillä nyt sitten turvallinen piha myös lasten leikkeihin.

Viime vuonna puuhattiin poneille uusi talli ja jättikocheille uusi kanala. Varastorakennusta tehtiin taas eteenpäin, minkä ehdittiin. Sisäremppaakin tehtiin, ja Ipanan huone odottelee tuolla seuraavaa inspiraatiota. Ensi kesänä saadaan varmaankin kaikki siihen malliin, että voisi alkaa pikkuhiljaa pohtia seuraavia siirtoja. Ja meidän tuntien, siirrot saattavat olla myös radikaaleja. Toivottavasti vuosi 2017 tuo tullessaan kiehtovia mahdollisuuksia.

Mitä muuta toivoisin tulevalta vuodelta? Olisipa meillä pitkä, ihana kevät ja kaunis kesä pottujen viljelyyn. Toivottavasti kaikki läheisemme pysyisivät terveinä ja Äiti osaisi ottaa eläkepäivistään kaiken irti. Vuonna 2017 Ipana on jo 5-vuotias, ja kasvaa silmissä pieneksi neiti-ihmiseksi. Toivon pienelle perheelleni parasta mahdollista uutta vuotta. <3

Ja lopuksi. Olisinpa ensi vuonna niin jämäkkä, että saisin kalenterini pysymään edellisvuotta paremmin kurissa ja nuhteessa. Yläaste-ikäisestä mottoni on ollut "Missä on tahto, siellä on tie." Löytyisipä se tie tässäkin asiassa. Vähän soraisempikin käy.