Lupauksia vol 2

Lueskelin aamukahvin seuraksi Kinnarkummun kuulumisia (http://kinnarkummunherrasvaki.blogspot.fi/2015/11/kunnostautuminen.html#comment-form ) ja mietin, kuinka usein sitä sattumalta miettii ystävänsä kanssa samoja teemoja samaan aikaan. Vaikkei muuten elettäisikään ihan samassa vaiheessa, samalla tyylillä tai edes samalla suunnalla, niin silti sitä huomaa pohtineensa ihan samoja juttuja täällä kotisohvalla. Ehkä yksi syy on se, että sydämen lähelle jäävät sellaiset ihmiset, joiden kanssa katselee maailmaa hiukan samasta näkövinkkelistä.

Terveisiä siis sinne Kinnarkumpuun, täällä on eräälläkin Kummitädillä tilanne päällä. Tuntuu siltä, että elämästä on salavihkaa hävinnyt viimeinenkin tolkku uuden työn myötä. Koko ajan on kiire, kaikkiin työtilanteisiin on muka pakko tarttua ja päivät venyvät henkilökohtasiksi suoritusmaratoneiksi. Siihen kun vielä lisätään se, että syöminen tapahtuu lennossa lähinnä hengenpitimiksi, niin onkos joku ihme, että taudille on ukset levällään?

Kiitos ystäväni, huonon omantunnon kolkutus muuttui tarinasi myötä oivallukseksi. Asia ei tälläkään kertaa ole ydinfysiikkaa: täytyy vain laatia kunnollinen aikataulu, ja pysyä siinä. Todeta, että parhaansa tekeminen riittää -  ja myös suhteellisen normimittainen työviikko.

Eräs kollegani totesi viisaasti männä viikolla, että tämä työ, jos joku vaatii tiukkaa itsekuria. Juuri minunkaltaiseni himosuorittaja voisi helposti hautautua työmaalle kellon ympäri, mutta jos kalenterissa seisoo jämäkästi  "koti-ilta", niin siihen ei töitä oteta.  Jos sivulla on vaan tyhjää, on melko varmaa, että hetken päästä siinä on jo "yksi ihan pikainen keikka vaan."

Asia selvä. Kalenteri kouraan ja tuumasta toimeen.  Tolkunpalautus -operaatio alkakoon.