Mitä niistä vanhoista koirista oikein valehdellaan?

Etteikö muka uudet temput luonnistu? Höpön löpö.

Uskoisin, että ainakin Anopin suunnalta kuuluu kolminkertainen Hurraa -huuto, kun kerron, että meidän perheessä syödään nykyisin ihan oikea aamupala. Onko hullumpaa kuultu? Ja ihan joka päivä? Ei kai nyt sentään.

No sen verran täytyy loiventaa shokkiuutista, että edelleen ensimmäinen tunti puolitoista mennään aamukahvin turvin, mutta sen jälkeen alkaa tämä uusi uljas aamupalaosio. Kävi nimittäin niin, että asia A johti asiaan B, jonka jälkeen asiasta B tulikin se Pääasia.

Jokaiseen uuteen vuoteen liittyvä siivousvimmani kohdistui tänä vuonna myös pakastekaappiin. Päätin, että tänä keväänä se kerta kaikkiaan syödään tyhjäksi. Oma äitini tuskin on nähnyt pakastearkkkunsa pohjaa ihan viime vuosina, mutta eipä se meilläkään varsinaisesti ole tyhjyyttään ammottanut. Ongelma oli vaan siinä, että tykkäisin mieluiten syödä kaikki vihannekset ja marjat aina tuoreeltaan  ja raakana. Nyt kun olen käytännössä luopunut vehnäjauhojen syönnistä, ei meillä oikein leipomuksiakaan synny, joihin marjoja saisi tungettua.

Ja mikä pahinta, pakasteesta sulatettujen marjojen koostumus on vaan niin ällö. Muljahtelevat suussa kuin mädät etanat. Mutta eipä hättää, maalainen päätti ryhtyä fitnesshenkilöksi ja kaivoi blenderin esiin. (Inhoan muuten myös samaa blenderi - mitä ihmettä tapahtui tehosekoittimelle?)

Ensin tein näitä terveyspirtelöitä ihan muina naisina koko köörille. Laittelin mukaan banaania, jugurttia tai rahkaa ja vanhana trendiasiantuntijana myös chian siemeniä (koska niitä oli valmiina hevosille tallissa). Kaikkien mielestä oli superhyvää ja omasta tulokulmastani katsottuna meni helposti kurkusta alas.  Pikkuhiljaa aloin myös keitellä tai paistella vähän munia siinä sivussa. Ja eipä aikaakaan, kun huomasin, että aamun talli- ja kanahommien jälkeen on ihan oikeasti nälkä.

 

 

 

 

 

 

Inhoan edelleen kaikkea ruuanlaittoon liittyvää. Paitsi, että nyt kun aamupalatouhuun liittyy Kone, olen ihan liekeissä. Minusta on tullut perheen surautteluvastaava, jonka ristiretket ovat jo suuntautuneet myös äidin pakastimelle (ehkä senkin pohja vielä joskus tulee vastaan).

Kuitenkin ihan ykkösjuttu tässä marjahörhöilyssä on oma olotila. Meillä on muutenkin kiinnitetty aina vaan enemmän huomiota siihen, että syötäisiin mahdollisimman vähän käsiteltyä ruokaa. Jos asuisimme toisilla leveysasteilla, haluaisin kasvattaa ympäri vuoden kaiken vihreän itse. Kanat hoitavat oman osuutensa, mutta lihan kanssa meillä on edelleen ongelma. Haluaisin ostaa onnellisen possun lihaa, mutta nykyiset Eu -vaatimukset asettavat possufarmarit ahtaisiin oloihin. Ei hyvä. Lisäksi meidän pitäisi hyödyntää ylimääräiset kukot omassa ruokaympyrässä, mutta en kerta kaikkiaan kykene syömään niitä. Siinä kohtaa tunne ajaa pahasti järkiosaston ohi.

Mutta siitä fiiliksestä. Stressimahani kiittää näistä aamutujauksista, samoin aineenvaihdunta. Uskomaton on myös marjojen vaikutus energiatasoon näin talvella. Olo on yksinkertaisesti tosi hyvä.

Nyt muutkin, reippaasti vaan pää pakastimeen, sieltä voi hyvällä tuurilla löytyä uusi elämä!